RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.05.2022/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viljelysmaan vuokra-ajan jatkaminen
Teknltk 25.05.2022 § 32
109/10.00.02/2022
Valmistelija:
Heikki Määttänen 0504109665 heikki.maattanen@parikkala.fi
Kunnanhallitus on tehnyt 2016 jatkovuokrasopimuksen Yhteislaidun RN:o 27:29 nimisestä tilasta 3,45ha:n suuruisesta peltoalasta. Vuokra-aika on ollut 5 vuotta ja sopimus on päättynyt 31.12.2021. Vuokralainen on ilmoittanut, että haluaisi jatkaa vuokrasopimusta vielä 5 vuodella. Vuokralaisen esityksen mukaan avo-ojaisen pellon lohkojen muoto on sellainen, ettei vuokrankorotukseen nykytilanteessa olisi mahdollisuutta.
Esittelijä: Tekninen johtaja Berg Vesa
Päätösehdotus Päätösesitys annetaan kokouksessa.
Päätös Käydyn keskustelun jälkeen vt. tekninenjohtaja teki kokouksessa ehdotuksen, että kyseinen peltoala vuokrataan jatkosopimuksella yhdeksi vuodeksi 1.1 -31.12.2022. Jatkosopimus tehdään samoin ehdoin 200€/kasvukausi. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |