RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 128
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lupa toistaiseksi voimassaolevan koulusihteerin tehtävän täyttämiseen
Khall 15.08.2022 § 128
141/01.01.00/2022
Valmistelija:
Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen
vesa.huuskonen@parikkala.fi
Kirjolan koulun koulusihteeri on irtisanoutunut 1.9.2022 alkaen. Sivistysjohtaja esittää, että kunnanhallitus myöntäisi rehtorille luvan täyttää em. tehtävä toistaiseksi voimassa olevana koulusihteerin toimena 1.9.2022 alkaen.
Tehtävä on henkilöstösuunnitelman mukainen ja tehtävän täyttö on perusteltu koulun toiminnan kannalta.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää luvan täyttää koulusihteerin toimi toistaiseksi voimassa olevana tehtävänä 1.9.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |