RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2023
Khall 31.10.2022 § 188
Valmistelija:
vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n (520/2010) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Laissa verotusmenettelystä annetun lain 91 b §:n muuttamisesta (703/2022) säädetään, että tuloveroprosentti vuodelle 2023 ilmoitetaan prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella.
Parikkalan kunnanvaltuusto on 15.11.2021 § 48 vahvistanut vuodelle 2022 tuloveroprosentiksi 21,50 %.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa.
Laissa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisesta (702/2022) säädetään, että kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä. Parikkalan kunnan tuloveroprosentiksi jää siten 8,86 %. Vaikka veroprosenttiin ei kunta voi ensi vuodelle tehdä muutoksia, se on kuitenkin valtuustossa vahvistettava.
Vuonna 2023 tuloveroa arvioidaan Kuntaliiton syyskuun ennustekehikon mukaan kertyvän 7,05 milj. euroa.
Esittelijä: Kunnanjohtajan sijainen Tuunanen Mirja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa Parikkalan kunnan vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,86 %.
Päätös Hyväksyttiin.
Kvalt 07.11.2022 § 17
217/02.03.01/2021
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa Parikkalan kunnan vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,86 %.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |