RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työohjelma 2022_päivitetty 31.8.2022 |
Investointihankkeiden toteuttamissuunnitelman 2022 (työohjelma) päivittäminen
Teknltk 08.02.2022 § 7
185/02.02.00/2021
Valmistelija:
tekninen johtaja Janne Tanskanen
puh. 050 571 4436
janne.tanskanen@parikkala.fi
Parikkalan kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaan tekninen lautakunta päättää vuosittaisesta työohjelmasta.
Investointihankkeiden valmistelu tulee käynnistää riittävän ajoissa, jotta esim. tarvittavat rahoitusjärjestelyt ehditään hoitaa ennen toteuttamisajankohtaa. Talonrakennus- ja kunnallistekniset investoinnit toteuttavat tekninen lautakunta ja tekninen toimisto.
Tiedoksi: Investointihankkeiden toteuttamissuunnitelma v. 2022
Esittelijä: Tekninen johtaja Tanskanen Janne
Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2022 investointihankkeiden toteuttamissuunnitelman (työohjelman).
Päätös Hyväksyttiin.
Teknltk 07.09.2022 § 70
185/02.02.00/2021
Valmistelija:
tekninen johtaja Jarmo Latikka
puh. 050 571 4436
jarmo.latikka@parikkala.fi
Investointihankkeiden toteuttamissuunnitelmaa on tarkasteltu huomioiden eri kohteiden tämänhetkinen suunnittelu-/valmistelutilanne. Meneillään olevien suurien hankkeiden haasteiden ja poikeuksellisen kevään / kesän henkilöstötilanteen vuoksi hankkeiden valmistelua on jouduttu asettamaan tärkeysjärjestykseen.
Tämän hetkisen tarkastelun perusteella osa hankkeista joudutaan siirtämään vuodelle 2023. Siirrettäväksi esitettävät hankkeet sisällytetään vuoden 2023 investointiohjelmaan ja kuluvan vuoden määrärahamuutokset esitetään kunnanhallitukselle talousarvion määrärahamuutoksia käsiteltäessä.
Esittelijä: Tekninen johtaja Latikka Jarmo
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tiedoksi investointihankkeiden toteuttamissuun-nitelman päivityksen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |