RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan ilmoitusasiat
Teknltk 07.09.2022 § 72
20/00.01.01/2022
Valmistelija ja esittelijä
tekninen johtaja Jarmo Latikka
puh. 050 571 4436
jarmo.latikka@parikkala.fi
1. | Saimaan Vesi- ja Ympäristökeskus Oy 23.8.2022: Särkisalmen jätevedenpuhdistamon päästötarkkailu - neljännesvuosiyhteenveto huhti-kesäkuu 2022 |
2. | Saimaan Vesi- ja Ympäristökeskus Oy 25.8.2022: Särkisalmen jätevedenpuhdistamo: 9.-10.8.2022 laitokselle tuleva vesi oli kokonaistypen ja biologisen hapenkulutuksen osalta laadultaan normaalia ja kemiallisen hapenkulutuksen, kiintoaineen sekä kokonaisfosforin osalta laadultaan vahvaa asumajätevettä. Jätevesimäärä oli 398 m³/d. Lähtevän veden jäännöspitoisuudet alittivat ja puhdistustehot saavuttivat jaksolle asetetut puhdistusvaatimukset (Ilmastualtaiden lämpötilat 18,4 ja 18,8). Myös nitrifikaatioaste ylitti asetetun raja-arvon. Valtioneuvoston asetuksen (888/2006) näytekohtaiset puhdistusvaatimukset saavutettiin. Edeltäviin havaintoihin (6 edellistä näytteenottokertaa) verrattuna laitokselta lähtevän veden kokonaistyppi- ja ammoniumtyppipitoisuus sekä bakteerien määrät olivat matalia. Lähtevän veden alumiinipitoisuus oli puolestaan korkea. |
3. | Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy 18.8.2022: Testausseloste, talousvesitutkimus Heralammen vo, lähtevä vesi |
4. | Imatran seudun ympäristötoimi 19.8.2022: Lausunto Harjulinnan urheilukentän ja lähialueen rannan terveyshaitasta / valkoposki-hanhet |
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |