RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.09.2022/Pykälä 64
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puitesopimukset - suunnittelun ja rakennustöiden vuosisopimukset
Teknltk 07.09.2022 § 64
144/02.08.00/2022
Valmistelija:
tekninen johtaja Jarmo Latikka
puh. 050 571 4436
jarmo.latikka@parikkala.fi
Parikkalan kunnan tekninen toimi kilpailuttaa vuosisopimustoimittajiaan syksyn 2022 aikana. Periaatteena on, että jokaiseen tehtäväosa-alueeseen valitaan kolme kokonaisedullisinta konsulttia tai urakoitsijaa, joiden kanssa laaditaan puitesopimukset vuosille 2023-2025 (+ mahdollinen optio 1-2 vuotta).
Kilpailutus koskee yleisimpiä suunnittelun konsulttipalveluita sekä sähkö-, LVI- ja rakennusurakoinnin urakoitsijoita.
Esittelijä: Tekninen johtaja Latikka Jarmo
Päätösehdotus Lautakunta päättää, että tekninen toimi kilpailuttaa vuosisopimustoimittajat syksyn aikana siten, että puitesopimukset saadaan voimaan 1.1.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |