RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jätevesimaksutaksan perus- ja käyttömaksu 1.1.2023 lukien
Teknltk 12.10.2022 § 76
139/02.05.00/2022
Valmistelija:
kuntatekniikan päällikkö Antti Juntunen
puh. 0400 626 650
antti.juntunen@parikkala.fi
Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Vesihuoltolaitoksen talous pyritään pitämään vuosittain suoritettavin tarkistuksin kustannukset kattavana.
Jätevesitaksa muodostuu perusmaksusta ja käyttömaksusta. Perusmaksu määräytyy kiinteistön vesimittarin koon perusteella (€/vuosi). Perusmaksu peritään erikseen veden ja jäteveden osalta. Käyttömaksu määräytyy kulutukseen perustuen poistojen ja käyttökustannuksien mukaan. Taksan rakenne on ollut sama vuoden 2018 alusta
Voimassa olevan taksan mukaan jäteveden käyttömaksu on 6,45 €/m3(alv0) eli 8,00 €/m3(alv24).
Voimassa olevat jätevesilaitoksen perusmaksut ovat seuraavat:
Mittarin koko (DN) | Vuosimaksu (€/vuosi) | Vuosimaksu (€/vuosi) |
| alv 0 % | alv 24 % |
15-20 | 75 | 93,00 |
25 | 95 | 117,80 |
32 | 130 | 161,20 |
40 | 180 | 223,20 |
50 | 265 | 328,60 |
>65 | 400 | 496,00 |
Viimevuoden tilinpäätöksen, kuluvan vuoden taloustoteutuman ja ensivuoden taloussuunnitelmaluonnoksen perustein on laskettu vuoden 2023 taksaperusteita. Laskennassa on käytetty voimassa olevaa poistosuunnitelmaa.
Kunnanvaltuusto on päättänyt Kvalt 13.11.2017 §38
Poistoaika määritellään hyödykekohtaisesti kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjeen mukaisten, alla olevien poistoaikarajojen mukaan erikseen perustellen:
Rakennukset ja rakennelmat |
|
Hallinto- ja laitosrakennukset | tasapoisto 20 - 50 vuotta |
Tehdas- ja tuotantorakennukset | tasapoisto 20 - 30 vuotta |
Talousrakennukset | tasapoisto 10 - 20 vuotta |
Vapaa-ajan rakennukset | tasapoisto 20 - 30 vuotta |
Asuinrakennukset | tasapoisto 30 - 50 vuotta |
Kallioluolat ja -tunnelit, väestönsuojat | tasapoisto 30 - 70 vuotta. |
Pysyvien vastaavien hyödykekohtaiset poistoajat hyväksyy kunnanhallitus.
Uuden jätevedenpuhdistamon osalta hyödykekohtaista poistosuunnitelmaa ei ole vielä kunnanhallituksessa vahvistettu. Todennäköisesti jätevedenpuhdistamon rakennuksien poistoaika olisi järkevää olla vähintään 30 vuotta, kun rakennuksien todennäköinen käyttöikä on vähintään 50 vuotta.
Jätevesilaitoksen taksa on valmisteltu jäteveden osalta 30 vuoden poistoajalla. Vesilaitoksen taksat tulee ottaa uudelleen tarkasteltavaksi, jos kunnanhallituksen päätös jätevedenpuhdistamon poistosuunnitelmasta eroaa vesilaitoksen jätevedentaksan valmistelusta.
Tiedoksi: Jätevesilaitoksen taksalaskelma luonnos vuodelle 2023
Esittelijä: Tekninen johtaja Berg Vesa
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy taksalaskelmaluonnoksen mukaisen ehdotuksen jäteveden hinnaksi 6,45 €/³ (alv 0 %) eli 8,00 €/m³ (alv 24 %). Jätevesimaksun hintaan ei tule korotusta v. 2023.
Perusmaksu esitetään pidettäväksi ennallaan.
Päätös Antti Juntunen selvitti taksaperusteita.
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |