Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 100

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Hileaseman vedenkulutus - hyvitys jätevesimaksun osalta

 

Teknltk 07.09.2022 § 62 

 

 

Valmistelija

Kuntatekniikan päällikkö Antti Juntunen

puh. 0400 626 650

antti.juntunen@parikkala.fi

 

Parikkala - Rautjärvi - Ruokolahti Kalatalousalueen puheenjohtaja Taisto Huotari hakee muutosta vedenkulutuksen laskutukseen.

 

Hileaseman vedenkulutus on ristiriidassa tulevan veden ja jäteveden kulutuksen suhteeseen. Suurin osa tulevasta vedestä jäädytetään hileeksi ja kannetaan hileenä ulos. Jätevesimäärä koostuu vain kylmiön pesemisestä ja vessan käytöstä koostuvasta vesimäärästä.

 

Kalatalousalue hakee alennusta jätevedenosalta seuraavasti:

15.8.2022 kirjatussa kirjeessä Kalatalousalue on valmis maksamaan n. 20 prosenttia menevästä vedestä.

Aiemmin Kalatalousalue on esittänyt maksavansa 25 prosentin osuuden jätevedestä.

 

Valmistelija ehdottaa, että hileasemalle asennetaan toinen vesimittari (etäluettava vesimittari), jolla mitataan vain hileen tuottamiseksi käytettävä vesimäärä. Tällä ratkaisulla saadaan mitattua tarkasti puhtaan veden määrä ja jäteveden määrä ja näin ollen laskutus tapahtuu toteutuneen käytön mukaan.

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Latikka Jarmo

 

Päätösehdotus Vedenkulutuslasku hyvitetään jäteveden siltä osalta, mikä kannetaan hileinä ulos. Vedenkulutuksen tarkistamiseksi asennetaan toinen vesimittari.

 

Päätös Lautakunta päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

Teknltk 22.11.2022 § 100  

53/02.05.00/2022  

 

Valmistelija:

Kuntatekniikan päällikkö Antti Juntunen

puh. 0400 626 650

antti.juntunen@parikkala.fi

 

Hileaseman vedenkulutukseen on haettu alennusta. Parikkala - Rautjärvi - Ruokolahti Kalatalousalue on valmis maksamaan 20% osuuden jäteveden osalta, koska suurin osa tulevasta vedestä kannetaan jäähileinä ulos. Jätevesimäärä koostuu vain kylmiön pesemisestä ja vessan käytöstä koostuvasta vesimäärästä.

 

Valmistelija ehdottaa, että hileaseman vedenkulutuslaskuun ei anneta hyvitystä, koska hileen tuottamiseen käytettävää vesimäärää on vaikea arvioida ja hile myydään edelleen kuluttajille.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Tanskanen Janne

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että vedenkulutuslaskuun ei anneta hyvitystä jäteveden osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa