RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 197
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen johtajan viran täyttäminen
Khall 26.09.2022 § 161
Valmistelija:
Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen
vesa.huuskonen@parikkala.fi
1.8. tehtävässä aloittanut Jarmo Latikka on irtisanoutunut teknisen johtajan virasta 1.10.2022 alkaen. Hän on päättänyt työnsä kunnassa 21.9. Irtisanoutumisen syynä Latikka on tuonut esille henkilökohtaiset syyt.
Parikkalan kunnan hallintosäännön mukaan kunnan teknisistä palveluista vastaa tekninen johtaja, jonka vastuualueeseen kuuluu
- yleiset tekniset palvelut
- rakentaminen, kiinteistöt ja kunnossapito
- kuntatekniikka
- ruoka- ja puhtauspalvelut ja
- rakennusvalvonta.
Teknisen johtajan alaisuudessa ovat teknisten palveluiden tulosalueista vastaavat päälliköt. Tekninen johtaja vastaa toimialan henkilöstön työn jaosta ja työvoiman käytöstä. Tekninen johtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja hänen esimiehenään toimii kunnanjohtaja. Tekninen johtaja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä.
Tehtävä on kuntapalvelujen kannalta erittäin tärkeä ja sen täyttäminen on toteutettava ensi tilassa.
Tiedoksi: Hakuilmoitus (luonnos)
Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa teknisen johtajan irtisanoutuneen tehtävästään.
Kunnanhallitus päättää julistaa teknisen johtajan viran haettavaksi 14.10.2022 klo 12 mennessä. Hakemusten perusteella parhaiten kelpoisuusehdot täyttävät hakijat haastatellaan ja päätös valinnasta tehdään kunnanhallituksessa 18.10. Virka pyritään täyttämään 1.12.2022 alkaen.
Haastatteluun 18.10. aamupäivällä osallistuvat kunnanjohtaja, rakentamispäällikkö, kunnanhallituksen puheenjohtajat ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja.
Päätös Hyväksyttiin.
Khall 18.10.2022 § 172
Valmistelija:
vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Teknisen johtajan haku päättyy 14.10.2022 klo 12.00. Sen jälkeen valitaan ja kutsutaan haastateltavat. Haastattelut pidetään tiistaina 18.10.2022 aamupäivällä.
Esittelijä: Kunnanjohtajan sijainen Tuunanen Mirja
Päätösehdotus Annetaan kokouksessa.
Päätös Teknisen johtajan virkaa haki 11 henkilöä, joista 4 haastateltiin 17.10.2022. Haastatteluihin osallistuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Sami Sinkkonen, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jouni Kiviaho, teknisen lautakunnan puheenjohtaja Juho Anttonen ja vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen.
Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:
Kunnanhallitus päättää, että Parikkalan kunnan teknisen johtajan virkaan valitaan diplomi-insinööri Janne Tanskanen. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5 202 euroa. Virassa on 6 kk:n koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Khall 14.11.2022 § 197
161/01.01.01/2022
Valmistelija:
vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Janne Tanskanen on 31.10.2022 toimittanut kunnalle valintapäätöksessä edellytetyn hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan.
Valintapäätöksen muutoksenhakuaika on päättynyt 9.11.2022. Päätöksestä ei ole tehty oikaisuvaatimusta eli päätös on lainvoimainen.
Valinnan vahvistamiselle ei ole estettä.
Janne Tanskanen on aloittanut teknisen johtajan virassa jo 31.10.2022 määräaikaisena. Toistaiseksi voimassa oleva virkamääräys tehdään sen jälkeen, kun valinta on vahvistettu.
Esittelijä: Vt. kunnanjohtaja Tuunanen Mirja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vahvistaa Janne Tanskasen valinnan Parikkalan kunnan teknisen johtajan virkaan. Koeajan (6 kk) laskeminen alkaa 31.10.2022.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |