Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunta-alan energiatehokkuussopimus

 

Teknltk 08.12.2022 § 109  

188/00.01.05/2022  

 

Valmistelija:

kuntatekniikan päällikkö Antti Juntunen

puh. 0400 626 650

antti.juntunen@parikkala.fi

 

Suomessa on käynnissä energiatehokkuussopimuskausi vuosille 2017 - 2025. KETS eli kunta-alan energiatehokkuussopimus on työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Kuntaliiton välinen sopimus energian tehokkaammasta käytöstä kunnissa. Sopimuksen allekirjoittaneet kunnat, kaupungit tai kuntayhtymät sitoutuvat kunta-alan energiatehokkuussopimuksen mukaisiin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin, joiden tavoitteena on energiankäytön tehostuminen. Toiminnan tavoitteena on vähentää Suomen kasvihuonepäästöjä, helpottaa kansallisia tavoitteita uusiutuvan energian käytön lisäämisessä, tehostaa Suomen huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta sekä luoda kestävää kasvua ja luo markkinoita puhtaamman teknologian ratkaisuille

 

Energiatehokkuus on yksi tärkeimmistä keinoista vähentää kasvihuonepäästöjä ja ehkäistä ilmastonmuutosta. Lisäksi energiatehokkuus vähentää kustannuksia ja lisää toiminnan kannattavuutta. Energiankulutuksen vähentämisessä myös pienet asiat ovat tärkeitä ja mukana olevat kunnat kannustavat henkilöstöään käyttämään energiaa järkevästi ja tehokkaasti. 

 

Liittyessään kunta asettaa 7,5 %:n ohjeellisen energiasäästötavoitteen sopimuskaudelle 2017-2025. Lisäksi kunta raportoi vuosittain edellisen vuoden energiankäytöstä, energiankäyttöä tehostavista toimenpiteistä ja niiden energiansäästövaikutuksista energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmään. Kunnan tulee myös laatia toimintasuunnitelma. Sopimus perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä se sisällä sanktioitavia velvoitteita. Sopimus sisältää vain kunnan hallinnassa olevan energiankäytön.

 

Energiankäytön tehostamisesta syntyvien päästövähennysten ja kustannussäästöjen ohella kunnan on mahdollista sopimukseen liittyneenä hakea valtion tukea energiakatselmuksiin ja energiatehokkuusinvestointeihin.

 

Parikkalan kunta on yksi alkuperäisistä viidestä "Kohti hiilineutraalia kuntaa" -hanketta. Hinku-verkoston tarina alkoi vuonna 2008 Suomen ympäristökeskuksen aloitteesta. Aloitteen pohjalta SYKE onnistui Tekes-rahoituksella perustamaan Kohti hiilineutraalia kuntaa Hinku-kehityshankkeen, jonka tavoitteena on vähentää vuoteen 2030 mennessä kasvihuonepäästöjä 80 % koko kunnan alueella. Mukaan saatiin tuolloin houkuteltua viisi kuntaa: Kuhmoinen, Mynämäki, Padasjoki, Parikkala ja Uusikaupunki.

 

Jos nykyinen Hinku-kunta ei ole vuoden 2022 loppuun mennessä liittynyt kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS), kunta erotetaan Hinku-verkostosta.

 

Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostoon kuuluvien ja siihen liittyvien kuntien kriteerien toteutumiseen kiinnitetään jatkossa tarkemmin huomiota.

 

Liittyessään KETS:iin kunnan tulee varata riittävät resurssit liittymiseen tarvittavien energiatietojen keräämiseen, toimintasuunnitelman tekemiseen, vuosiraportoinnin suorittamiseen ja seurannan toteuttamiseen.

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Tanskanen Janne

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että Parikkalan kunta liittyy Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen kaudelle 2017-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa