Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 224

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Sivistysjohtajan viran täyttäminen

 

Khall 12.09.2022 § 155 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Sivistysjohtaja Timo Toivonen on irtisanoutunut 1.10.2022 alkaen. Tehtävä on kunnan kannalta erittäin tärkeä ja sen täyttäminen on toteutettava ensi tilassa.

 

Parikkalan kunnan hallintosäännön mukaan kunnan sivistystoimesta vastaa sivistysjohtaja, jonka vastuualueeseen kuuluvat

 

-          varhaiskasvatus

-          perusopetus ja lukio

-          vapaa sivistystyö ml. Simpelejärven opisto

 

Sivistysjohtajan alaisina ovat tulosalueista vastaavat viranhaltijat ja kirjaston johtaja, opistosihteeri, hyvinvointikoordinaattori, nuorisotyöntekijä sekä koulunuorisontyöntekijä. Sivistysjohtaja toimii Simpelejärven opiston rehtorina. Sivistysjohtaja kuuluu kunnan johtoryhmään ja toimii sivistyslautakunnan esittelijänä.

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa sivistysjohtajan irtisanoutuneen tehtävästään 1.10.2022.

Kunnanhallitus päättää julistaa sivistysjohtajan viran haettavaksi 5.10.2022 klo 12 mennessä. Hakemusten perusteella parhaiten kelpoisuusehdot täyttävät hakijat haastatellaan ja päätös valinnasta tehdään kunnanhallituksessa 10.10. Virka pyritään täyttämään 31.12.2022 mennessä.

Haastatteluun osallistuvat kunnanjohtaja, vt. hallintojohtaja, kunnanhallituksen ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 18.10.2022 § 171 

 

Valmistelija:

vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Sivistysjohtajan virka oli haettavana Kuntarekryssä 5.10.2022 klo 12 mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 7 hakemusta. Neljä hakijaa täytti kelpoisuusehdot ja heidät kaikki kutsuttiin haastatteluun maanantaina 10.10.2022. Yksi kutsutuista perui hakemuksensa.

 

Haastattelut pidettiin maanantaina 10.10.2022 klo 14.30 alkaen.

 

Haastattelijoina toimivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Sami Sinkkonen, sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja Antti Paajanen, henkilöstösihteeri Anne Jänönen hallintojohtajan sijaisena ja vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen kunnanjohtajan sijaisena.

 

Sivistysjohtajan tehtävistä 60 % on Simpelejärven opiston rehtorin tehtäviä ja 40 % muita sivistysjohtajan tehtäviä. Valinnassa painotetaan siten erityisesti osaamista ja kokemusta kansalaisopiston rehtorin tehtävien hoitoon liittyen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtajan sijainen Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:
Kunnanhallitus päättää, että Parikkalan kunnan sivistysjohtajan virkaan valitaan terveystieteiden maisteri Kirsi Leinonen. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5 202 euroa. Virassa on 6 kk:n koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 31.10.2022 § 184 

 

 

Valmistelija:

vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kirsi Leinonen on 21.10.2022 lähettämällään sähköpostiviestillä ilmoittanut, ettei ota Parikkalan kunnan sivistysjohtajan virkaa vastaan, koska hän on tullut valituksi myös Taipalsaaren sivistysjohtajaksi ja hän valitsee kotikuntansa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtajan sijainen Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa sivistysjohtajan viran uudelleen haettavaksi 16.11.2022 klo 12 mennessä. Hakemusten perusteella parhaiten kelpoisuusehdot täyttävät hakijat haastatellaan ja päätös valinnasta tehdään kunnanhallituksessa 28.11. Virka pyritään täyttämään 31.12.2022 mennessä.

Haastatteluun osallistuvat vt. hallintojohtaja, henkilöstösihteeri, kunnanhallituksen puheenjohtajat ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 14.11.2022 § 200 

 

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Sivistysjohtajan virkaan vaikuttaa olevan hankala saada kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita. Markkinointia pitäisi lisätä pätevien hakijoiden houkuttelemiseksi.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että mikäli hakuajan päättyessä kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita on vähemmän kuin kolme, viran hakuaikaa jatketaan ja lisäksi harkitaan ulkopuolisen asiantuntijan käyttämistä rekrytoinnissa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että hakuaikaa jatketaan 2 viikolla ja jo hakeneet otetaan huomioon. Lisäksi markkinointia tehostetaan.

 

 

Khall 12.12.2022 § 224  

158/01.01.01/2022  

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Sivistysjohtajan viran hakuaika päättyi 5.12.2022 klo 12.00. Jatkoajalla virkaa haki 4 uutta hakijaa, joista yksi perui hakemuksensa ennen hakuajan päättymistä.

 

Yhteensä sivistysjohtajan virkaan tuli 11 hakemusta, joista 2 perui hakemuksensa hakuaikana. Hakijoista haastateltiin Jenni Isoviita-Parikka, Marko Kallio, Mikko Sairanen ja Jukka Taipale. Lisäksi aikaisemman haun yhteydessä oli jo haastateltu Tarja Rantasalo.

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:

 Kunnanhallitus päättää, että Parikkalan kunnan sivistysjohtajan virkaan valitaan kasvatustieteen maisteri Marko Kallio ja varalle filosofian maisteri Jukka Taipale. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5 228,01 euroa. Virassa on 6 kk:n koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Kunnanhallitus päätti, että Parikkalan kunnan sivistysjohtajan virkaan valitaan kasvatustieteen maisteri Marko Kallio, 1. varasijalle filosofian maisteri Jukka Taipale ja 2. varasijalle kasvatustieteen maisteri Jenni Isoviita-Parikka. Viran tehtäväkohtainen palkka on 5 228,01 euroa. Virassa on 6 kk:n koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa