Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kunnanjohtajan viran täyttäminen

 

Khall 31.10.2022 § 185 

 

 

Valmistelija:

vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen on irtisanoutunut 3.10.2022 allekirjoittamallaan kunnanhallituksen ja kunnanjohtajan välisellä kunnanjohtajan viran päättämissopimuksella siten, että viimeinen virassaolopäivä Parikkalan kunnassa on 31.10.2022.

 

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen on ollut vuosilomalla 4.-30.10.2022. Vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen on hoitanut kunnanjohtajan sijaisuutta oman virkansa ohella kunnanjohtajan loman ajan.

 

Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

 

Hallintosäännön 45 §:n mukaan viran tai toimen julistaa haettavaksi virka- tai työsuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

Hallintosäännön 44 §:n mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto.

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanjohtaja Vesa Huuskosen virkasuhteen Parikkalan kuntaan päättyneeksi 31.10.2022 ja päättää laittaa toistaiseksi voimassa olevan kunnanjohtajan viran haettavaksi sen jälkeen, kun kunnanvaltuusto on päättänyt viran kelpoisuusvaatimuksista. Hakemukset kunnanjohtajan virkaan tulee jättää 30.11.2022 klo 15.00 mennessä. Ilmoitus avoimesta virasta julkaistaan Kuntarekry.fi-palvelussa, kunnan kotisivuilla ja facebookissa sekä Kuntalehdessä ja Helsingin Sanomissa. Virassa on 6 kuukauden koeaika.

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä käytännön kokemus hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta. Kunnanjohtajalta edellytetään elinkeinoelämän tuntemusta, hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittävää työotetta. Viran täyttämisessä käytetään apuna ulkopuolista asiantuntijaa.

Kunnanhallitus päättää, kuka kunnanjohtajan virkaa hoitaa siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassa. Kunnanhallitus päättää väliaikaisen viranhoitajan palkkauksesta 1.11.2022 alkaen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että kunnanjohtajan virkaa hoitaa vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassa. Lisäksi kunnanhallitus päätti, että väliaikaisen viranhoitajan kokonaispalkka 1.11.2022 alkaen on 6000 €/kk.

Viran kelpoisuusvaatimukseen tehtiin seuraava tarkennus: Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä käytännön kokemus hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta.

Merkintä 1: vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen (asianosainen) oli poissa tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 14.44-15.20.

Merkintä 2: Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän osalta toimi Sari Silventoinen.

 

 

Kvalt 07.11.2022 § 21 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä käytännön kokemus hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta. Kunnanjohtajalta edellytetään elinkeinoelämän tuntemusta, hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittävää työotetta. Virassa on 6 kuukauden koeaika. Viran täyttämisessä käytetään apuna ulkopuolista asiantuntijaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 14.11.2022 § 198 

 

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kunnanjohtajan hakuprosessissa avustamisesta on kysytty tarjousta neljältä yleisesti tunnetulta konsultointiyritykseltä, jotka ovat aikaisemmin tehneet vastaavia toimeksiantoja muissa kunnissa.

 

Tarjoukset saatiin kolmelta yritykseltä, joiden edustajat esittelivät tarjoukseen kuuluvia palvelujaan paikan päällä Harjulinnassa ja Teamsin välityksellä. Tapaamisissa olivat kunnan edustajina kunnanhallituksen puheenjohtaja Sami Sinkkonen ja vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen.

 

Valinnassa painotetaan hinnan lisäksi tarjoajan referenssejä ja kokemusta kunnallisista rekrytoinneista.

 

Esittelijä: Vt. kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:
Kunnanhallitus päättää, että halvimman tarjouksen tehnyt Tuocon Oy valitaan avustamaan kunnanjohtajan hakuprosessissa tarjouksensa mukaisesti.

Keskustelun kuluessa Eija Sutinen teki päätösehdotuksesta poikkeavan ehdotuksen, että konsultiksi valitaan Mercuri Urval tarjouksensa mukaisesti. Lassi Valkeapää ja Sakari Paakkinen kannattivat Eija Sutisen ehdotusta.

Hallitus hyväksyi yksimielisesti Eija Sutisen ehdotuksen.

 

 

Khall 19.12.2022 § 229 

 

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Valitun konsulttiyrityksen Mercuri Urvalin konsultin Jari Stenvallin kanssa käytiin 15.11.2022 Teamsilla palaveri, jossa sovittiin aikatauluista ja toimintatavoista.

 

Liitteenä oleva kunnanjohtajan hakuilmoitus laadittiin yhteistyössä konsultin ja kunnan edustajien kesken. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry.fi-palvelussa, kunnan kotisivuilla ja facebookissa 21.11.2022, ja hakuaika määriteltiin päättymään 18.12.2022 klo 22.00.

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää haastatteluun kutsuttavat ja haastatteluryhmän kokoonpanon.

 

Päätös Esittelijä muutti päätösehdotustaan kokouksessa seuraavanlaiseksi:
Kunnanhallitus päättää jatkaa kunnanjohtajan hakuaikaa 4.1.2023 klo 22.00 saakka. Markkinointia myös tehostetaan. Hakemuksia tarkastellaan ja haastatteluun kutsuttavat päätetään 5.1.2023 klo 15.00 pidettävässä palaverissa, johon osallistuvat konsultti, vt. kunnanjohtaja, kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanvaltuuston puheenjohtajisto. Haastattelut pidetään samalla kokoonpanolla pe 13.1.2023 klo 9.00 alkaen.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Khall 16.01.2023 § 7 

 

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kunnanjohtajan virkaa haki yhteensä 22 henkilöä:

Astola Matti, Iskala Jonna, Jalkanen Kari, Jyrämö Emil, Kattainen Jari, Koponen Pekka, Kuittinen Matti, Kukkonen Juha, Lappalainen Rene, Leinonen Peter, Marks Peter, Nikander Minna, Nyman Kari, Oivanen Olli, Pietarinen Heikki, Piispa Heini, Putkinen Joni, Pääkkö Mervi, Samaletdin Sabah, Sepponen Anu, Taurula Inkeri ja Virtanen Vexi.

 

Inkeri Taurula perui hakemuksensa 5.1.2023.

 

Haastatteluun päätettiin kutsua seuraavat: Kattainen Jari, Nikander Minna, Pietarinen Heikki, Pääkkö Mervi, Samaletdin Sabah ja Sepponen Anu.

 

Haastattelut pidettiin 13.1.2023.

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää soveltuvuusarviointiin lähetettävät hakijat.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti lähettää soveltuvuusarviointiin Minna Nikanderin, Heikki Pietarisen ja Mervi Pääkön.

 

 

Khall 30.01.2023 § 17  

167/01.01.01/2022  

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Konsulttiyritys Mercuri Urval suoritti soveltuvuusarvioinnit Minna Nikanderille, Heikki Pietariselle ja Mervi Pääkölle. Tulokset esitellään kunnanhallitukselle.

 

Esittelijä: kunnanhallituksen Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallituksen puheenjohtajan päätösehdotus kokouksessa:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto suorittaa virkavaalin kokouksessaan 7.2.2023 toistaiseksi voimassa olevan Parikkalan kunnanjohtajan valitsemiseksi. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun henkilön on esitettävä 28.2.2023 mennessä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan. Valinta on ehdollinen siihen asti.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä: Mirja Sikiö poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 15.35.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa