Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 21

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Asunto-osakkeen myyminen, Purokuja 2 C 10

 

Khall 26.09.2022 § 159 

 

 

Valmistelija:

vt. hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnan kuntastrategian yhtenä tavoitteena on terveen ja kestävän kuntatalouden varmistaminen, jonka toimenpiteeksi on asetettu luopuminen tarpeettomista ja vajaakäytössä olevista kiinteistöistä ja osakehuoneistoista.

 

Parikkalan kunta omistaa seuraavan asunto-osakeyhtiön huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet:

 

  • As. Oy Purokujansato, Purokuja 2 C 10, Särkisalmi, 2 h+k+s, 60 m²

 

Asunto on tällä hetkellä tyhjänä. Huoneiston yhtiövastike on 230,79 euroa kuukaudessa, joten tyhjänä pitäminen maksaa noin 2 770 euroa vuodessa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää laittaa myyntiin edellä mainitun asunnon 5000 euron pohjahinnalla. Myynti-ilmoitus julkaistaan huutokaupat.com -sivustolla sekä kunnan kotisivuilla ja Facebookissa. Kunta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkein tarjous.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 30.01.2023 § 21  

163/02.07.01/2021  

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

As. Oy Purokujansato, Purokuja 2 C 10, Särkisalmi, 2 h+k+s, 60 m2 oli myynnissä Huutokaupat.com-sivustolla 2.12.2022 - 20.1.2023 klo 15.00. Korkeimman tarjouksen 13 000 euroa jätti Kati Kosonen Parikkalasta.

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myydä As. Oy Purokujansaton osoitteessa Purokuja 2 C 10, 59310 Särkisalmi sijaitsevaan rivitaloasuntoon oikeuttavat osakkeet Kati Kososelle hintaan 13 000 euroa ja valtuuttaa viranhaltijat valmistelemaan ja allekirjoittamaan kauppakirjat.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa