Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Eduskuntavaalit 2023, vaalien ulkomainonta

 

Khall 20.02.2023 § 39  

165/00.00.00/2022  

 

Valmistelija:

vt. kunnanjohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Vaaleissa noudatetaan vaalilakia (714/1998) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

 

Vaalien ulkomainonta on hyväksi todettu keino lisätä vaalien näkyvyyttä ja antaa kuntalaisille tietoa ehdokkaista. Kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta osallistua vaalimainonnan järjestämiseen.

 

Suomen Kuntaliitto on perinteisesti suositellut, että vaalien ulkomainonta kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa olevilla alueilla aloitettaisiin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli 15.3.2023 alkaen.

 

Ulkomainospaikkoja valittaessa on huomioitava vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, ettei vaalimainoksia sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden läheisyyteen niin, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana pidetään sitä, etteivät mainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.

 

Ulkomainospaikkoja jaettaessa on ehdokkaan asettaneita puolueita ja valitsijayhdistyksiä kohdeltava tasapuolisesti.

 

Esittelijä: vt. Kunnanjohtaja Tuunanen Mirja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää eduskuntavaalien 2023 ulkomainonnasta seuraavaa:
Vaalimainonta aloitetaan keskiviikkona 15.3.2023.
Vaalimainostelineet laitetaan paikoilleen kunnan toimesta edellisenä päivänä.
Vaalimainostelineet sijoitetaan
- Parikkalan keskustaajamaan Parikkalantien laitaan S-marketin kohdalle
- Särkisalmen taajamaan ABC-liikenneaseman alueelle
- Akonpohjan taajamaan ja
- Niukkalan taajamaan Niukkalantien varteen kyläkaupan piha-alueelle.
Kunta hankkii luvat alueille, jotka eivät ole kunnan omistuksessa tai hallinnassa.
Puolueiden tai ryhmittymien tulee poistaa vaalimainokset telineistä kolmen päivän kuluessa vaalipäivästä lukien.
Vaalimainostelineiden käytöstä ei peritä korvausta.
Ulkomainostelineiden paikalleen laittamisesta ja poistamisesta huolehtii tekniset palvelut keskusvaalilautakunnan ohjeiden mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa