RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ruokapalvelutyöntekijän pysyvä siirto siivoojaksi, täyttölupa
Khall 13.03.2023 § 50
244/01.01.00/2021
Valmistelija:
kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250
mervi.paakko@parikkala.fi
Etelä-Karjalan hyvinvointialue aloitti toimintansa 1.1.2023. Osa Parikkalan kunnan ruokapalvelun työntekijöistä siirtyi hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksen periaattein.
Parikkalan kunnan ruokapalvelutoiminta muuttuu ja vähenee. Ruokapalveluissa on tehty tehtäväjärjestelyitä ja tarvekartoitusta sekä järjestetty kokeilu vakinaisen ruokapalvelutyöntekijän siirtymisestä siivoojan tehtäviin ajalla 2.1. - 26.2.2023. Järjestely on todettu toimivaksi ja tarpeelliseksi. Työntekijän siirrosta on tarkoitus tehdä pysyvä ratkaisu. Työntekijän kanssa on pidetty yt-neuvottelut ja hän suostuu siirtoon.
Järjestelyn vakinaistamiseksi tarvitaan kunnanhallitukselta täyttölupa.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan siivoojan tehtävään ja tehtävään siirretään ruokapalvelutyöntekijä erillisten yt-neuvotteluiden tuloksena.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |