Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 67


 

 

Maksamattomien vesimaksujen periminen Melkoniemen vesiosuuskunnalta

 

Khall 09.11.2021 § 224 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Taustaa

 

Maksamattomien vesimaksujen perimiseksi kunta joutui käynnistämään vuonna 2017 perintätoimet Melkoniemen vesiosuuskuntaa kohtaan. Kunnan ja vesiosuuskunnan välistä maksuriitaa käsiteltiin vuosina 2017-2018 Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus vahvisti 23.03.2018 antamallaan tuomiolla nro 18/2886, että vesiosuuskunta on velvollinen suorittamaan Parikkalan kunnalle edellä mainittujen päätösten mukaiset vesimaksut kokonaisuudessaan.

 

Vesiosuuskunta valitti käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeudessa toimitetun pääkäsittelyn yhteydessä vesiosuuskunta ja Parikkalan kunta sopivat, että käräjäoikeuden tuomitsemaa saatavan pääomamäärää, 21.124,87 euroa, alennettiin 17.638,41 euroon. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jäi sellaisenaan lainvoimaiseksi.

 

Sovinnolla, jossa kunta vähäisessä määrin luopui velkomuksen kohteena olevista saatavistaan, vältettiin hovioikeudessa täysimittainen pääkäsittely ja siitä aiheutuvat oikeudenkäyntikustannukset. Lähtökohtana ratkaisulle oli, että näin vältyttäisiin jatkossa vastaavilta oikeusprosesseilta.

 

Käsiteltävä asia

 

Edellä mainittu Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomio ja hovioikeuden tuomio koski vuosien 2015 ja 2016 vesimaksusaatavia. Melkoniemen vesiosuuskunta on 20.07.2017 erääntyneestä laskusta lähtien laiminlyönyt suorittaa edellä mainittuihin elinvoima- ja ympäristölautakunnan päätöksiin perustuvat maksut Parikkalan kunnalle joko osittain tai kokonaan. Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa on sen vuoksi tällä hetkellä vireillä velkomuskanne, jossa kunta perii vuosina 2017-2020 erääntyneitä vesimaksuja vesiosuuskunnalta. Sen ohella vesiosuuskunnalla on kertynyt maksamattomia vesimaksuja myös vuonna 2021. Velkomuksen pääomamäärä on 52 757,99 euroa.

 

 

Perusteena toimenpiteelle voidaan esittää seuraavaa:

 

  1. Perinnässä olevat vesimaksut perustuvat kunnan toimivaltaisen viranomaisen tekemiin taksapäätöksiin, jotka koskevat Melkoniemen vesiosuuskunnan lisäksi paitsi muita vesiosuuskuntia, myös yksittäisiä kunnan vesilaitoksen asiakkaita.
  2. Viranomaistoiminnassa niin hallintolain kuin kuntalainkin mukaan keskeinen periaate on yhdenvertaisuus. Jos taannehtivasti yhden kunnan vesilaitoksen asiakkaan osalta maksuja merkittävästi alennettaisiin lainvoimaisesta taksapäätöksestä poiketen, rikottaisiin em. periaatetta, jolloin asiassa toimivaltaiset kunnan viranomaiset käyttäisivät heille kuuluvaa harkintavaltaa väärin.
  3. Vesihuoltolain 18 §:n mukaan vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että niillä voidaan pitkällä aikavälillä kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit sekä käyttökustannukset. Vesihuoltolaitoksen maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle.
  4. Vesihuoltolaki edellyttää lisäksi, että perittävien maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Parikkalan vesilaitoksen kohdalla kohtuullisen tuoton tasoa ei ole ylitetty.

 

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkaa Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa vireillä olevaa kannetta, mikäli Melkoniemen vesiosuuskunta ei suorita saatavaa vapaaehtoisesti. Kannetta voidaan täydentää myös kanteen vireille tulon jälkeen erääntyneillä maksamatta olevilla saatavilla.

Kunnanhallitus valtuuttaa varatuomari Antti Vainion edustamaan tässä asiassa Parikkalan kuntaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 28.03.2022 § 61 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Melkoniemen vesiosuukunnan maksamattomia laskuja on käsitelty Etelä-Karjalan käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 14.3. Osuuskunta on ehdottanut saatavan sovittelua, mihin osaksi vaikutti Etelä-Karjalan käräjäoikeuden maaliskuussa 2018 antaman tuomion oikeusvoimavaikutus, jonka vaikutukset ovat kahtalaiset:

 

a) negatiivinen oikeusvoimavaikutus estää 20.7.2017 ja 17.2.2018 erääntyneiden laskujen velkomisen, koska saatavat ovat erääntyneet ennen tuomion antamista, ja

 

b) toisaalta positiivinen oikeusvoimavaikutus tarkoittaa sitä, että niin veden toimitussopimuksen kohtuullisuutta, sopimuksen yksipuolista muuttamista ja kohtuullisen reklamaatioajan noudattamista koskevat kysymykset on lainvoimaisesti ratkaistu jo em. tuomiolla.

 

14.3. kunnan puolelta tehty sovintoehdotus (44.300 €) tarkoittaa sitä, että Melkoniemen vesiosuuskunta maksaisi kunnalle perimiskelpoisten laskujen pääomaosuuden, mutta kunta tulisi osuuskuntaa vastaan luopumalla viivästyskoroista. Lisäksi sovittelussa lähdetään siitä, että kumpikin osapuoli vastaisi itse omista kuluistaan. Kunnan näkökulmasta vastaantulo olisi kohtuullinen, eikä olisi merkittävästi ristiriidassa kuntalaisten yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Parikkalan kunnan osalta sovintoehdotuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 27.06.2022 § 125 

 

 

Valmistelija:

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

vesa.huuskonen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnan asiamiehen ja Melkoniemen vesiosuuskunnan edustajien välillä neuvoteltiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 14.3.2022 alustava sovintoesitys, jonka mukaan Melkoniemen Vesiosuuskunta maksaisi vireillä olevassa kanteessa tarkoitetuista avoinna olevista vesilaskuista Parikkalan kunnalle yhtensä 44.300 euroa. Parikkalan kunnanhallitus on osaltaan hyväksynyt sovintoesityksen mukaisen sovinnon 28.3.2022 pitämässään kokouksessa.

 

Kunnanhallituksen tekemän päätöksen jälkeen Melkoniemen Vesiosuuskunta on vaatinut, että neuvoteltuun sovintoon tulisi sisällyttää myös kanteen vireille tulon jälkeen 12.12.2021 erääntynyt vesilasku 80:14696, jonka maksamaton pääoma on 12 542,29 euroa.

 

Kunnan asiamiehen ilmoituksen mukaan sovinnosta neuvoteltaessa eikä kunnanhallituksen hyväksyttäväksi esitetyssä sovintoesityksessä ei ole otettu huomioon edellä mainittua laskua.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Huuskonen Vesa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että Melkoniemen Vesiosuuskunnan esittämän muutoksen jälkeen sovinto muuttuisi Parikkalan kunnan kannalta kohtuuttomaksi erityisesti ottaen huomioon muilta vesiosuuskunnilta perityt vesimaksut. Tämän vuoksi asiassa ei ole perusteita muuttaa kunnanhallituksen 28.3.2022 §:ssä 61 tehtyä päätöstä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 27.03.2023 § 67  

226/02.06.04/2021  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on antanut tuomion 21.2.2023 Melkoniemen vesiosuuskuntaa koskevassa asiassa (L 20/897). Parikkalan kunnan vaatimus menestyi ja vesiosuuskunta velvoitettiin suorittamaan kanteessa mainitut saatavat viivästyskorkoineen ja myös kunnan oikeudenkäyntikulut. Kokonaisuutena saatava on yhteensä 104.344 euroa.

 

Kunnanjohtaja on asiasta keskustellut Melkoniemen vesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtajan kanssa ja käynyt läpi eri vaihtoehtoja saatavan maksamiseksi ja asian saattamisesta loppuun. Seuraava keskustelu on torstaina 23.3.2023. Kunnanjohtaja antaa kunnanhallitukselle päätösehdotuksen tämän jälkeen.

 

Vesiosuuskunnan kanssa on käyty keskustelu 23.3.2023. Kunnanjohtaja on esittänyt osuuskunnalle, että kunta voi tulla vastaan oikeudenkäyntikuluissa ja viivästyskoroissa. Esitys oli, että osuuskunta maksaa Parikkalan kunnalle vesilaskuista muodostuneet saatavat ja siihen voidaan laatia maksusuunnitelma. Osuuskunta ei tätä hyväksynyt vaan ehdotti, että osuuskunta maksaa 50 000 euroa ja ehtona oli, että jatkossa noudatetaan vuoden 2017 maksuperusteita. Tämä ehdotus ei ole kuitenkaan kuntalaisten yhdenvertaisuuden mukainen, koska taksamaksut on tarkistettu joka vuosi. Melkoniemen vesiosuuskunta on ilmoittanut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Esittelijän päätösehdotus kokouksessa:
Kunnanhallitus päättää velvoittaa Melkoniemen vesiosuuskunnan maksamaan Etelä-Karjalan käräjäoikeuden tuomion mukaisesti saatavan kokonaisuudessaan. Yhteensä saatava on 104 344 euroa 15.3.2023 mennessä ja se on ulosottokelpoinen. Ulosottoprosessi voidaan pysäyttää, mikäli vesiosuuskunta laatii kunnan kanssa saatavasta maksusuunnitelman.

Päätösehdotus hyväksyttiin.