Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 138


 

 

Hallintosäännön 28 §:n muuttaminen

 

Khall 12.06.2023 § 138  

77/00.01.01/2021  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Elinkeinopalvelut ova tällä hetkellä oma tulosalueensa, mutta luontevaa on kuulua osaksi keskushallintoa, jota johtaa kunnanjohtaja kunnanhallituksen alaisuudessa. Elinvoimapalveluiden viranhaltijoille on hallintosäännössä määritelty oma ratkaisuvalta.

 

"26 § Elinvoimalautakunnan tehtävät ja toimivalta

 

Elinvoimalautakunta päättää

1. elinkeinotoimen, maaseutuelinkeinojen ja kylätoiminnan kehittämisestä,

2. elinkeino-ohjelmasta,

3. lomituspalveluista,

4. maatalouslomituksen vahingonkorvauksista,

5. elinkeinojen kehittämiseen liittyvistä hankkeista sekä

6. työllisyysasioista.

 

28 § Elinvoimapalveluiden viranhaltijoiden toimivalta

 

Elinkeinojohtaja päättää elinkeinotoimen, maaseutuelinkeinojen ja kylätoiminnan kehittämiseen myönnettävistä avustuksista talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa."

 

Ajatuksena on valtuustokauden päätyttyä lakkauttaa elinvoimalautakunta 1.6.2025 alkaen ja perustaa tilalle kunnanhallituksen alainen, asiantuntijoista koostuva elinvoimatyöryhmä. Tälä hetkellä elinvoimalautakunnan ratkaisuvaltaa ei esitetä muutettavaksi eikä lautakuntaa lakkautettavaksi. Hallintosääntö uudistetaan kokonaisuutena alkusyksyn 2023 aikana. Lisäksi Parikkalan kunnalla ei jatkossa ole tarvetta erilliselle elinkeinojohtajan viralle.

 

Uusi elinvoimapäällikön ratkaisuvalta 1.7.2023 alkaen:

 

28 § Elinvoimapalveluiden viranhaltijoiden toimivalta

 

Elinvoimapäällikkö

 

1. päättää elinkeinotoimen, maaseutuelinkeinojen ja kylätoiminnan kehittämiseen myönnettävistä avustuksista talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa ja lautakunnan vahvistamien perusteiden mukaisesti

2. päättää pitkään työttömänä olleiden henkilöiden määräaikaiseen työsuhteeseen ottamisesta, kun palkkakuluihin voidaan hakea palkkatukea, tai lyhyeen, alle kolmen kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen ilman palkkatukea talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa

3. toimii elinvoimalautakunnan valmistelijana ja esittelijänä

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle

1. elinkeinojohtajan viran lakkauttamista 1.7.2023 alkaen

2. esittää kunnanvaltuustolle hallintosäännön 28 §:n muuttamista esittelytekstissä mainituin muutoksin.

 

Päätös Hyväksyttiin.