Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 141


 

 

Valokuituverkon rakentaminen Akonpohjan taajamaan

 

Khall 26.06.2023 § 141  

86/02.08.00/2023  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

ja

vt. elinkeinojohtaja Taina Tolkki

puh. 044 781 1901

taina.tolkki@parikkala.fi

 

Toimivat tietoliikenneverkot ja nopeat yhteydet ovat keskeinen edellytys elinkeinotoiminnalle ja sen menestymiselle, asukkaiden sujuvalle arjelle sekä monipaikkaisuuden ja paikkariippumattoman työskentelyn edistämiselle. Digitalisaation edetessä ja palveluiden siirtyessä yhä enenevässä määrin verkkoon, tarve nopeille tietoliikenneyhteyksille korostuu entisestään etenkin harvaan asutuilla alueilla.

 

Akonpohjan taajaman tietoliikenneyhteydet tulisi päivittää ajan tasalle. Yhteyksien hitaudesta, ajoittaisesta pätkimisestä ja yleisestä toimimattomuudesta on saatu paljon palautetta Akonpohjan taajaman toimijoilta. Toimiville, nopeille tietoliikenneyhteyksille on tarvetta Parikkalan kunnan kiinteistöjen osalta Saaren koululla (Koulutie 8), Saaren kirjastolla (Koulutie 6) ja Akonpohjan virastotalolla (Akapohjantie 4). Virastotalolla on vuokralaisena mm. Saaren sivuapteekki, Etelä-Karjalan maaseututoimen toimipiste sekä Kaakkois-Suomen lomituspalveluiden toimipiste. Virastotalolla on tällä hetkellä tyhjää toimistotilaa sekä kokoustilat, joita ei pystytä täysipainoisesti hyödyntämään (hankaluudet videoneuvotteluissa, etäpalavereissa).

 

Meidän IT ja talous Oy on selvitellyt Akonpohjan tilannetta, ja paikallisilla ratkaisuilla on yritetty saada yhteyksiä toimivammiksi. Ongelmat jatkuvat edelleen, ja ainoa toimiva ratkaisu olisi valokuituverkon rakentaminen. Valokuituverkko on saatavilla Telialta. Lähin liityntäpiste valokuidulle sijaitsee Hevostiellä, Akonpohjan keskustassa, josta se pitäisi kaivaa johonkin kunnan omistamaan kiinteistöön ja sieltä jakaa tarvittaviin paikkoihin. Alustava kustannusarvio kuidun rakentamiselle on 25 000 €, toimitusaika sulan maan aikaan. Lisäksi kustannuksia tulisi sisäverkon rakentamisesta.

 

Valokuituverkon rakentaminen kunnan kiinteistöihin turvaisi osaltaan palveluiden säilyvyyttä Akonpohjassa ja mahdollistaisi alueen kehittämistoimet. Virastotalolle on mm. kaavailtu etätyöpistettä, mutta toimimattomien tietoliikenneyhteyksien vuoksi toteutus ei ole ollut mahdollista.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se siirtää talousarvion investointiosassa kunnanhallituksen kiinteän omaisuuden hankintaan varatusta määrärahasta 30 000 euroa Akonpohjan valokuituverkon rakentamiseen. Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto käsittelee asian lisäasiana kokouksessaan 26.6.2023, jotta kuidun kaivaminen maahan ehditään tehdä sulan maan aikana.

 

Päätös Hyväksyttiin.