Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 153


 

 

Kunnanhallituksen kokoukset toimikaudella 2023 - 2025

 

Khall 14.08.2023 § 153  

159/00.01.01/2021  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Hallintosäännön 15. luvussa määrätään kokousmenettelystä seuraavaa:

 

132 § Kokousaika ja -paikka

 

Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

133 § Kokouskutsu

 

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. Kokouskutsu lähetetään vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

134 § Sähköinen kokouskutsu

 

Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Tällöin hallintojohtaja vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.

 

135 § Esityslistan ja liitteiden julkaiseminen kunnan verkkosivuilla

 

Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian valmistelua ei julkisteta ennen päätöksentekoa. Esityslistan liitteitä julkaistaan verkossa harkinnan mukaan ottaen huomioon kunnan asukkaiden tiedonsaanti-intressit.

 

137 § Varajäsenen kutsuminen

 

Toimielimen jäsenen on kutsuttava varajäsen sijaansa, mikäli hän ei pääse kokoukseen. Kun jäsen on esteellinen jossakin kokousasiassa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen yksittäisen asian käsittelyyn. Myös puheenjohtaja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voivat toimittaa kutsun varajäsenelle.

 

138 § Läsnäolo kokouksessa

 

Toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi toimielimen kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus

-        valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla kunnanhallituksen kokouksessa kuntalain 18.2 §:n mukaan sekä

-        kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla muiden toimielinten kokouksessa, ei kuitenkaan tarkastuslautakunnan eikä valtuuston tilapäisen valiokunnan kokouksessa eikä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksissa.

 

152 § Pöytäkirjan laatiminen ja tarkastaminen

 

Pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että toimikaudella 2023 - 2025
- Kunnanhallituksen kokoukset pidetään pääsääntöisesti maanantaisin kahden tai kolmen viikon välein kunnanvirastolla klo 14.00 alkaen.
- Kokouskutsuna toimii esityslista, joka lähetetään viimeistään kokousviikkoa edeltävänä keskiviikkona jäsenille ja muille läsnäolo-oikeutetuille ja -velvollisille sähköisesti.
- Esityslista julkaistaan Parikkalan kunnan kotisivuilla liitteineen kokouskutsun lähettämispäivänä.
- Salassa pidettäviä asioita ei julkaista kunnan kotisivuilla, vaan ne lähetetään sähköisesti ainoastaan kunnanhallituksen jäsenille ja valtuuston puheenjohtajistolle.
- Pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti välittömästi kokouksen jälkeen, kuitenkin viimeistään toisena kokousta seuraavana päivänä. Pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä päätetään erikseen.

Kunnanhallitus päättää kokouspäivät syksyn 2023 osalta seuraavasti:
4.9.2023
18.9.2023
9.10.2023
23.10.2023
6.11.2023
20.11.2023
4.12.2023
18.12.2023
15.1.2024

Kunnanhallitus pyytää kunnanvaltuuston puheenjohtajaa ilmoittamaan valtuuston kokousajoista.

 

Päätös Hyväksyttiin.