Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 31


 

 

Elinvoimalautakunnan laskujen hyväksyjät

 

Elinvltk 06.09.2023 § 31  

166/00.01.01/2021  

 

Valmistelija:

elinvoimapäällikkö Taina Tolkki

puh. 044 781 1901

taina.tolkki@parikkala.fi

 

Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeen, kohdan 6.1 Menojen hyväksymisvaltuudet, mukaan laskujen hyväksyjät määrää kunkin tulosalueen toimielin valtuustokausittain. Hyväksyjiksi tulee määrätä tulosalueiden tai

-yksiköiden tilivelvolliset tai vastuuhenkilöt. Mikäli olosuhteissa tapahtuu muutoksia, määräykset muutetaan välittömästi. Määräykset toimitetaan tiedoksi kirjanpitoon.

 

Laskujen käsittely tapahtuu sähköisesti. Tavaran tai palvelun tilaaja / vastaanottaja vahvistaa, että tavara, työsuoritus tai muu palvelus on vastaanotettu ja tiliöi laskun. Hyväksyjä tarkastaa, että lasku on muodollisesti oikea, tavara, työsuoritus tai muu palvelus on merkitty vastaanotetuksi, hinnat ja maksuehdot ovat sovitun mukaiset, tositteessa on oikea tilimerkintä ja että menon suorittamiseen on käytettävissä määräraha ja tarvittaessa asianmukainen päätös.

 

Vastaanottajana ja hyväksyjänä ei saa olla sama henkilö.

 

Mm. viranhaltijan nimikemuutoksen myötä elinvoimalautakunnan on päätettävä laskujen hyväksyjä uudestaan.

 

Esittelijä: Elinvoimapäällikkö Tolkki Taina

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää hyväksyä laskujen hyväksyjät seuraaavasti:

 

Tulosalue TA

 

Varsinainen

hyväksyjä

Varahyväksyjä

TA 46 Työllistämispalvelut

elinvoimapäällikkö

kunnanjohtaja

 

 

 

TA 47 Elinkeinopalvelut

elinvoimapäällikkö

kunnanjohtaja

 

TA 48 Elinkeinojen kehittäminen

elinvoimapäällikkö

kunnanjohtaja

 

Päätös Hyväksyttiin.