Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.08.2023/Pykälä 71


 

 

Koulukuljetusten periaatteet Parikkalan kunnassa

 

Sivltk 08.08.2023 § 71  

99/12.00.01/2023  

 

Valmistelija:

Jukka Taipale

p. 044 7811 297

 

Parikkalan kunnasta puuttuvat lautakunnan hyväksymät koulukuljetuksen periaatteet. Tämä on aiheuttanut sen, että koulukuljetuksen yksityiskohdat ovat kuormittaneet koulukuljetuksesta vastaavia viranhaltijoita. Moni kunta onkin julkaissut omat periaatteensa koulukuljetusten järjestämiseksi siltä osin, kun Perusopetuslaki 628/1998 ei niitä määrittele. Osa periaatteista on myös jo ollut käytössä Parikkalan kunnassa. Ehdottamani periaatteet ovat seuraavat:

 

  1. Perusopetuslain 32 § mukaan koulukuljetus on järjestettävä 5 kilometrin ylittävältä matkalta. Oppilas voidaan velvoittaa kulkemaan omin tavoin alle viiden kilometrin matka. Esiopetuksessa ja 1 - 2 -luokkalaisilta tämä matka on kolme kilometriä.
  2. Koulumatka arvioidaan koulusta väestörekisteriin ilmoitettuun osoitteeseen. Koulumatka korvataan vain yhteen osoitteeseen.
  3.  Alle 13-vuotiaan koulumatkan pituus ei saa kestää yli 2,5 tuntia. Heitä vanhemmilla oppilailla koulumatkanpituus ei saa ylittää kolmea tuntia. Koulumatkan pituuden arvioinnissa huomioidaan oppilaan siirtyminen koulukuljetuksesta kotiovelle ja ikätason mukainen kävelyvauhti.
  4. Perusopetuslain 29 § mukaan oppilailla on oikeus turvalliseen koulupäivään. Koulukuljetusten osalta tämä tarkoittaa seuraavaa:
    1. Oppilas ei joudu ylittämään ikätasolleen vaarallista tietä. Tätä arvioidaan Koululiitu-tietokannan avulla.
    2. Petoeläinten osalta vaarallisuuden arvioinnin tekee Kaakkois-Suomen riistakeskus.
    3. Muiden terveydellisten seikkojen osalta, joiden takia oppilas voi olla oikeutettu lyhyempään kävelymatkaan koulukuljetukseen tai ilmaiseen koulumatkaan lyhyemmältä koulumatkalta huoltaja toimittaa kuntaan lääkärintodistuksen tai psykologin lausunnon. Lausuntoa ei voi hakea yksityiseltä toimijalta.
  5. Huoltaja voi halutessaan kuljettaa myös itse oppilaan kouluun. Silloin huoltaja on oikeutettu Perusopetuslain 32 § mukaiseen riittävään koulumatkakorvaukseen.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Taipale Jukka

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy koulukuljetusten periaatteet  9.8.2023 alkaen.

 

Päätös Lautakunta palauttaa asian sivistysjohtajan  valmisteltavaksi.