Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 176


 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat

 

Khall 18.09.2023 § 176  

    

 

Valmistelija ja esittelijä:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Kunnanjohtaja kertoo ajankohtaisista kunnan johtamiseen liittyvistä asioista:

-          Tänään palkitaan esimerkillisestä toiminnasta kaksi parikkalalaista nuorta lahjakortilla paikalliseen urheiluliikkeeseen.

-          Keskusteltiin mahdollisista arvonimien hakemisista.

-          Viraston henkilöstökoulutuksen 1. osa pidettiin 15.9.

-          Kuntamarkkinat 13.-14.9.

-          Saaren palvelukeskuksen tulevaisuus.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Vs. Kirjolan koulun ja Parikkalan lukion rehtori Valtteri Iso-Rautio oli kokouksen aluksi esittäytymässä kunnanhallitukselle klo 14.00-14.20.