Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 181


 

 

Talousarviolainan nostaminen vuonna 2023

 

Khall 18.09.2023 § 181  

73/02.05.04/2021  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kirjolan koulun haltuunotto ja yleinen kustannustason nousu aiheuttivat sen, että koulun rakentaminen valmiiksi tuli noin 1,4 miljoonaa euroa arvioitua kalliimmaksi. Koulun rakentamista varten aikaisemmin otetuista lainoista ovat myös lyhennykset jo alkaneet.

 

Myös vanhuspalveluyksikkö Käskynkän perusparannukseen ARA:n myöntämä rahoitus ei tule riittämään, koska lisätöihin ei ollut suunnitelmassa varattu rahaa ollenkaan. Rakentamisen edistyessä on kuitenkin ilmaantunut varsin mittavia lisätöitä, kustannukset ylittyvät noin 0,7 miljoonalla eurolla.

 

Talousarvio 2023 sisältää myös muita investointeja, nettona kaikkiaan 5,4 miljoonaa euroa. Koska edellä mainittujen rakennusprojektien kustannukset ylittyvät merkittävästi, valtuusto on siirtänyt Kirjolan kouluhankkeeseen 0,5 miljoonaa euroa määrärahoja toisista kohteista eli kaikkia vuodelle 2023 alun perin suunniteltuja investointeja ei toteuteta tänä vuonna. Siirrosta huolimatta Kirjolan kouluhankkeen kustannukset ylittynevät noin 0,9 miljoonalla.

 

Yhteensä siis investointien ylitys talousarvioon verrattuna on arviolta noin 1,6 miljoonaa euroa eli vuoden 2023 investoinnit tulevat olemaan noin 7 miljoonaa euroa.

 

Talousarviossa 2023 on varauduttu pitkäaikaisten lainojen lisäykseen 9 miljoonalla eurolla. Vuonna 2023 on nostettu ARA:n hyväksymää korkotukilainaa Käskynkän peruskorjaukseen tähän mennessä noin 3 miljoonaa euroa. Viimeinen erä, noin 329 000 euroa, voidaan nostaa sen jälkeen, kun rakennus on täysin valmis.

 

Pitkäaikaista talousarviossa hyväksyttyä lainaa tarvitaan 5 miljoonaa euroa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kilpailuttaa 5 miljoonan euron talousarviolainan 20 vuodeksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.