Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 200


 

 

Erityistilintarkastus

 

Khall 08.05.2023 § 93 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnassa on käynnissä kaksi mittavaa investointihanketta, Käskynkkä ja Kirjolan koulu. Hankkeille varatut investointimäärärahat ovat ylittymässä reilusti. On aiheellista tehdä selvitys, ovatko hankkeet hoidettu ja suunniteltu asianmukaisesti.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tilata Käskynkän ja Kirjolan koulun investointihankkeille erityistilintarkastuksen, jossa selvitetään talous, vastuut, päätökset ja toimivaltuudet. Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan hoitamaan toimeksiannon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 30.10.2023 § 200  

77/00.01.02/2023  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Kunnanhallitus päätti 8.5.2023, 93 §:ssä tilata erityistilintarkastuksen koskien Käskynkän ja Kirjolan koulun investointihankkeita.

 

Kirjolan kouluhanke on alkanut vuonna 2018 ja pääurakoitsija on valittu vuonna 2020. Käskynkän hankkeen osalta päätös urakoitsijan valinnasta on tehty vuonna 2022. Molempien hankkeiden kokonaiskustannukset ovat ylittyneet huomattavasti yli alkuperäisen arvion. Erityistilintarkastuksessa selvisi, että hankkeen hallintaketju, rakentamistoimikunta - lautakunta - kunnanhallitus - ja viime kädessä kunnanvaltuuston välillä ei kaikelta osin ole toiminut optimaalisesti.

 

Erityistilintarkastuksen raportit eivät ole julkisia (julkisuuslaki (621/1999, 24 §:n 15 kohta).

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. merkitä erityistilintarkastuksen raportin tiedokseen ja

2. että sisäisen valvonnan ohje päivitetään ja velvoitetaan teknistä lautakuntaa laatimaan hankintaohje. Nämä ohjeet on päivitettävä ja tehtävä toukokuuhun 2024 mennessä. Lisäksi investointeihin liittyvään hankeosaamiseen, seuraamiseen, valvontaan ja osaamiseen tulee järjestää tekniselle toimelle koulutusta vuonna 2024. Erityistilintarkastuksen johtopäätökset käsitellään organisaatiossa myös sisäisesti, ja että raportissa esiin tulleisiin huomioihin ja epäkohtiin tulee reagoida ja toimintamalleja täsmentää tarvittavilta osin.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä 1: Tilintarkastaja Ulla-Maija Tuomela oli kokouksessa ennen päätöksentekoa kertomassa suoritetun erityistilintarkastuksen tuloksista klo 14.17 - 16.04.

Merkintä 2: Mirja Sikiö oli esteellisenä (palvelussuhdejäävi, hyvinvointialueen työntekijä Käskynkässä) poissa kokouksesta Käskynkän erityistilintarkastuksen käsittelyn ajan klo 15.37 - 16.11.