Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 224


 

 

Sivistystoimen käyttötalouden lisämäärärahaesitys vuoden 2023 talousarvioon

 

Sivltk 01.11.2023 § 95 

 

 

Valmistelija:

Jukka Taipale

p. 044 7811 297

 

Parikkalan kunnan valtuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion kokouksessaan 12.12.2022.Talousarviossa sitovia eriä ovat ovat toimielimien tulot ja menot, mikä on otettava huomioon toiminnan ja kustannusten seurannassa ja mahdollisissa esityksissa talousarvion tarkentamiseksi. Toimielimen sisällä tulosalueiden määrärahoja voidaan tarvittaessa siirtää sivistyslautakunnan päätöksellä.

 

Sivistystoimen vuoden 2023 käyttötalouden talousarvio on ylittymässä siten, että toimielin kokonaisuutena arvioiden ylittää talousarvion. Näin ollen sisäiset siirrot eivät riitä kattamaan ylityksiä. Lisämäärärahan tarve johtuu määräaikaisten palkkakulujen arvioitua suuremmasta kasvusta. Lisäksi loppuvuoden budjetissa on huomioitu tarkemmin vuokrakulut ja vyörytykset eri toimialueilla, jotka eivät toteudu tasaisesti, vaan ne siirretään usein viiveellä sivistystoimelle. Näitä ovat ruokahuollon ja sisäisten vuokrien aiheuttamat kulut. Myös sähkön, veden ja lämmön aiheuttamat kulut tulevat hitaammin, kuin tasaisen ajan toteuma antaa ymmärtää.

 

Ylitykset ovat seuraavilla tulosalueilla:

 

Sivistyspalveluissa vakituisen henkilöstön palkkoihin oli budjetoitu vuoden 2023 talousarviossa   20 100.Tällä hetkellä toteuma on 20 735 €.

 

Perusopetuksen ja lukion määräaikaisten työntekijöiden palkkoihin oli budjetoitu vuoden 2023 talousarviossa  170 460 €. Tällä hetkellä toteuma on 442 691 €.

 

Varhaiskasvatuksen osalta määräaikaisten palkkoihin oli vuoden 2023 talousarviossa budjetoitu 99 980  €. Tällä hetkellä toteuma on 301 803 €.

 

 

Lisämäärärahan tarve yhteensä on seuraava:

  1. Sivistyspalvelut, vakinaisten palkat 15 000 €
  2. Perusopetus ja lukio, määräaikaisten palkat 135 000 €
  3. Varhaiskasvatus, määräaikaisten palkat 350 000 €

 

 Yhteensä lisämäärärahan tarve on 500 000 €.

 

Parikkalan kunnan hallintosäännön mukaan valtuusto tekee muutokset kuluvan vuoden talousarvioon

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Taipale Jukka

 

Päätösehdotus Lautakunta esittää käyttötalouden vuoden 2023 muutokset kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle esittelyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Khall 06.11.2023 § 224  

131/02.02.02/2023  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Talousarvion käyttötalousosassa valtuusto asettaa tehtäväkohtaiset tavoitteet sekä osoittaa tavoitteiden edellyttämät tuloarviot ja määrärahat tehtävän tai tehtävien hoitamiseen. Tuloihin ja menoihin sisältyvät sekä ulkoiset että sisäiseen laskutukseen perustuvat tulot ja menot, laskennalliset erät eivät sisälly tehtävän tuloarvioon tai määrärahaan.

 

Sitovuustasona valtuustoon nähden ovat tulosalueen toimintatulot ja toimintamenot sekä sitovat tavoitteet 2023 ja mahdolliset sitovat perustelut. Muut talousarvioon sisältyvät tiedot ovat ohjeellisia perusteluja ja informaatiota.

 

Sivistyslautakunta on seurannut talousarvion toteutumista vuoden 2023 aikana säännöllisesti ja todennut, että palkkakustannukset ylittävät talousarvion määrärahat kolmella tulosalueella. Syynä tähän on ilmeisesti virheet talousarvion laadinnassa ja määräaikaisten palkkojen alibudjetointi erityisesti varhaiskasvatuksen tulosalueella, mutta myös perusopetuksen ja lukion tulosalueella. Varsinkin varhaiskasvatuksessa lainsäädäntö asettaa tiukat raamit henkilöstön mitoitukselle, jolloin esimerkiksi henkilökunnan sairauspoissaolot aiheuttavat sijaisten palkkaamisen tarpeen. Näitä tilanteita ei ole osattu riittävästi ennakoida ja siitä seuraa tarve määrärahamuutoksille palkkakustannusten osalta.

 

Sivistyslautakunnan esittämät talousarviomuutokset:

 

 

 

TA 2023

TA-muutos

Muutettu

TA 2023

Sivistyspalvelut

 

 

 

 

Toimintakulut

-27 643

-15 000

-42 643

 

Toimintakate

-27 643

-15 000

-42 643

 

 

 

 

 

Perusopetus ja lukio

 

 

 

Toimintatuotot

200 584

 

200 584

 

Toimintakulut

-4 693 157

-135 000

-4 828 157

 

Toimintakate

-4 492 573

-135 000

-4 627 573

 

 

 

 

 

Varhaiskasvatus

 

 

 

 

Toimintatuotot

115 200

 

115 200

 

Toimintakulut

-1 868 670

-350 000

-2 218 670

 

Toimintakate

-1 753 470

-350 000

-2 103 470

 

Kokonaisuutena määrärahan lisäys sivistyslautakunnan osalta on 500 000 euroa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se myöntää sivistyslautakunnan alaisille tulosalueille lisämäärärahaa talousarvioon 2023 seuraavasti:
Sivistyspalvelut 15 000 euroa,
Perusopetus ja lukio 135 000 euroa ja
Varhaiskasvatus 350 000 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Mirja Sikiö oli esteellisenä (palvelussuhdejäävi, sivistyslautakunnan alainen työntekijä) poissa kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 15.42-15.47.