Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 221


 

 

Elinvoimalupaus

 

Khall 06.11.2023 § 221  

137/00.01.02/2023  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044-781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Useat kunnat ovat solmineet viime aikoina elinvoimalupauksia. Elinvoimalupauket valmistellaan yhdessä paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa ja samalla kunta sitoutuu edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä ja vahvistamaan elinvoimaisuutta. Kunta ja yrittäjät huolehtivat jatkossa yhteisesti sovittuin tavoittein ja toimenpitein Parikkalan kunnan elin- ja pitovoiman vahvistumisesta.

 

Elinvoimalupaus on osa kunnanvaltuuston hyväksymää kuntastrategian Kestävää kasvua ja elinvoimaa -painopisteen tavoitteiden toimeenpanoa. Yhteisillä tavoitteilla on tarkoitus parantaa yritysten toimintaedellytyksiä. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain kunnan ja yrittäjäyhdistysten edustajien kesken.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää velvoittaa elinvoimalautakunnan valmistelemaan elinvoimalupauksen yhdessä paikallisten yrittäjäyhdistysten ja MTK:n kanssa siten, että lupaus on kunnanvaltuustossa hyväksyttävänä 31.3.2024 mennessä. Elinvoimalupauksen allekirjoittaa kunnanhallitus Parikkalan kunnan puolesta.

 

Päätös Hyväksyttiin.