Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 14


 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen presidentinvaalissa 2024

 

Keskvltk 28.11.2023 § 14  

125/00.00.00/2023  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Vaalilain (714/1998) 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

 

Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

 

Parikkalassa kunnanhallituksen 30.10.2023 § 206 päätöksen mukaisesti yleiset ennakkoäänestyspaikat ovat:

 

-                     Parikkalan kirjasto, ma-pe klo 9-17 ja la-su klo 10-14

-                     Saaren kirjasto, ma-pe klo 9-17

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin vaalitoimitsijoiksi suostumuksensa mukaisesti seuraavat:
Anne Jänönen,
Merja Kupiainen,
Pirjo Laamanen,
Katri Laukkanen,
Jaana Leskinen,
Eija Loikkanen,
Sirpa Rönkkönen,
Erkki Sirniö,
Niina Toropainen ja
Mari Äikää.

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi keskusvaalilautakunta määrää Sirpa Rönkkösen ja Eija Loikkasen.

 

Päätös Hyväksyttiin.