Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 234


 

 

Talousarvion 2024 laadintatilanne

 

Khall 27.11.2023 § 234  

95/02.02.00/2023  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun tastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnanhallitus päätti talousarvion laadintaohjeesta ja raamista kokouksessaan 26.6.2023, 144 §. Uudesta, kunnanvaltuuston 16.10.2023 27 §:ssä hyyväksymästä kuntastrategiasta on johdettu toiminnan painopisteet vuodelle 2024. Lautakunnat ovat käsitelleet oman toimialueensa talousarvion kokouksissaan. Talousarvio vuodelle 2024 on tällä hetkellä 2,25 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kunnanhallitus käsittelee varsinaisen talousarvioehdotuksen kunnanvaltuustolle kokouksessaan 4.12.2023.

 

Toimialajohtajat tulevat kokoukseen esittelemään oman talousarvionsa. Talousarvio vuodelle 2024 tullaan tekemään alijäämäisenä ja talous sopeutetaan vastaamaan toimintaympäristön muutoksia vuoden 2024 ja 2025 aikana.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tämän hetkisen valmistelutilanteen tiedokseen ja päättää ensi vuoden alijäämän suuruudeksi 1,9 M€.

 

Päätös Keskustelun kuluessa esittelijä muutti päätösehdotusta seuraavanlaiseksi:
Kunnanhallitus päättää merkitä tämän hetkisen valmistelutilanteen tiedokseen ja pyrkii siihen, että alijäämän suuruus on enintään 1,9 M€.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkintä 1: Tekninen johtaja Mikko Kupiainen oli kokouksessa esittelemässä teknisen lautakunnan talousarviota ja muita teknisen ajankohtaisia asioita klo 14.00-14.40.

Merkintä 2: Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy KEHY:n toimitusjohtaja Antti Oravuo oli kokouksessa esittelemässä Kehyn toimintaa klo 14.40-15.10.

Merkintä 3: Elinvoimapäällikkö Taina Tolkki oli kokouksessa esittelemässä elinvoimalautakunnan talousarviota klo 15.10-15.35.

Merkintä 4: Sivistysjohtaja Jukka Taipale oli kokouksessa esittelemässä sivistyslautakunnan talousarviota klo 15.35-16.12.