Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 2


 

 

Teknisen lautakunnan kokousaikataulu 2024

 

Teknltk 14.02.2024 § 2  

172/00.01.01/2021  

 

Valmistelija:

tekninen johtaja Mikko Kupiainen

puh. 050 571 4436

mikko.kupiainen@parikkala.fi

 

Hallintosäännön §:t 130-138, 152-153 sisältävät mm. määräykset kokouksien järjestämisestä, kokousmenettelystä ja pöytäkirjan tarkastamisesta ja päätösten tiedoksiannosta.

 

132 § Kokousaika ja -paikka

Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Teknisen lautakunnan kokoukset on pidetty tarvittaessa ja pääsääntöisesti kuukausittain. Kokouspäivänä on ollut yleensä keskiviikko tai torstai. Heinäkuussa ei ole pidetty kokousta.

 

Tekninen lautakunta on päättänyt aiemmin muut kokouksiin, kokouskutsuihin ja esityslistoihin liittyvät asiat (Teknltk. 29.8.2023 § 62).

 

 

Esittelijä: Tekninen johtaja Kupiainen Mikko

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää vuoden 2024 kokousajankohdat kokouksessa.  

 

Päätös Lautakunta päätti teknisen lautakunnan kokousajankohdiksi:

-        18.3.2024

-        17.4.2024

-        15.5.2024

-        12.6.2024

-        14.8.2024

-        18.9.2024

-        16.10.2024

-        13.11.2024

-        11.12.2024