Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 1


 

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

Keskvltk 24.01.2024 § 1  

125/00.00.00/2023  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan omina kokonaisuuksinaan äänestysalueittain vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään huomioon ottamatta ja arkistoidaan avaamattomina. Jokaiseen tällaiseen avaamattomaan lähetekuoreen on tehtävä merkintä siitä, minä päivänä ja mihin kellonaikaan kuori on saapunut keskusvaalilautakuntaan.

 

Jos lähetekirje, jossa ei ole lähetekirjeen kuittausmerkintää, ja siihen liitetty vaalikuori voidaan hyväksyä, äänioikeusrekisteriin merkitään, että lähetekirjeessä mainittu henkilö on käyttänyt äänioikeuttaan.

 

Oikeusministeriön vaaliohjeen mukaan keskusvaalilautakunnan tulee pyrkiä siihen, että merkinnät äänioikeusrekisteriin tehdään mahdollisimman kattavasti ennen keskiviikkoa 24.1.2024 kello 18, jolloin oikeusministeriö aloittaa vaaliluettelojen keskitetyn tulostuksen äänioikeusrekisteristä.

 

Mikäli ilman kuittausmerkintää olevia ja hyväksyttäviä ennakkoäänestyksiä saapuu keskusvaalilautakunnalle määräajan jälkeen, tulee niistä tehdä merkintä sekä äänioikeusrekisteriin että paperimuotoisiin vaaliluetteloihin, jotka oikeusministeriö toimittaa keskusvaalilautakunnalle viimeistään perjantaina 26.1.2024 ennen kello 17.00.

 

Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

 

1)                       ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin kyseisen kunnan kohdalle;

2)                       vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä;

3)                       lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt;

4)                       kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.

 

Kun äänestys jätetään ottamatta huomioon, on siitä tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.

 

Sen jälkeen kun ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu, kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan. Lisäksi keskusvaalilautakunnan on merkittävä tuloslaskentajärjestelmään hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärät kussakin äänestysalueessa viimeistään lauantaina 27.1.2024 klo 17.00 mennessä.

 

Hyväksytyt vaalikuoret on äänestysalueittain lajiteltuina ja lähetekirjeistä erotettuina säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa siihen asti, kunnes ne lähetetään vaalipiirilautakunnalle.

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa sille tähän mennessä saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja ja jatkaa tarkastusta kokouksessaan perjantaina 26.1.2024 klo 17 alkaen.

 

Päätös Todettiin, että keskusvaalilautakunnalle kokoukseen mennessä ennakkoäänestyspaikoilta ja postin kautta saapuneista ennakkoäänestysasiakirjoista käsiteltiin Kangaskylän äänestysalueen ennakkoäänestysasiakirjoja 749 kpl ja Särkisalmen äänestysalueen ennakkoäänestysasiakirjoja 355 kpl eli yhteensä 1 104 kpl.

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä keskusvaalilautakunta tarkasti ensin, että lähetekuoret oli osoitettu Parikkalan kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Kuittausmerkinnällä varustetut lähetekuoret avattiin ja äänestysasiakirjoista tarkastettiin seuraavat asiat:
1. että vaalikuori oli suljettu ja, että siihen ei ollut tehty äänestäjää tai ehdokasta koskevaa tai muuta merkintää ja
2. että lähetekirjeessä oli äänestäjän sekä vaalitoimitsijan allekirjoitukset.

Keskusvaalilautakunta hyväksyi ennakkoäänestyksiä äänestysalueittain seuraavasti:
001 Kangaskylä 749
002 Särkisalmi 355
Yhteensä 1 104.

Kaikki vaalikuoret pakattiin äänestysalueittain laatikoihin, jotka sinetöitiin säilytettäväksi kunnan keskusarkistossa 26.1.2024 saakka, jolloin keskusvaalilautakunta tarkastaa loput ennakkoäänestysasiakirjat. Sen jälkeen kaikki vaalikuoret pakataan äänestysalueittain omiin paketteihin, jotka sinetöidään.

Merkintä: Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.05-16.10.