Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 38


 

 

Käskynkän asuntojen vuokraaminen, ARA:n vaatimukset

 

Khall 11.03.2024 § 38  

68/10.03.02.00/2021  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Etelä-Karjalan hyvinvointialue on tehnyt päätöksen Saaren ympärivuorokautisen palveluasumisenyksikön alasajosta ja asukkaiden siirtämisestä 7.5 2024 alkaen palvelutalo Käskynkkään.

 

Parikkalan kunta on molempien kiinteistöjen omistaja. Kunta on tiedustellut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA), pitkäaikaisen korkotukilainan myöntäjältä, heidän kantaansa hyvinvointialueen suunnitelmaan sijoittaa Saaren palvelukeskuksen asukkaita jopa kaksi samaan huoneeseen.

 

Käskynkkään on rahoitettu 42 asuntoa. Rahoituksen peruste on ollut se, että asunnot (n. 30m2) on tarkoitettu yhden henkilön asunnoiksi ja suuremmat asunnot (n. 40m2) kahdelle henkilölle (pariskunta, sukulaissuhde tai ystävät). ARAn kanta on se, että mikäli hyvinvointialue haluaa poiketa oheisesta (42 asukkaan sijasta sijoittaa kohteeseen esim. 50 asukasta) kohteeseen on haettava (kohteen omistaja) käyttötarkoituksen muutospäätöstä Arasta. Hakemuksessa (hyvinvointialueen selvitys) on kuvattava syy, miksi asuntoihin sijoitettaisiin kaksi asukasta ja miten pitkäksi ajaksi ko. järjestely olisi tarkoitus tehdä. Oheisessa tapauksessa päätös voitaisiin myöntää vain määräaikaisena, jonka jälkeen asunnot pitäisi olla alkuperäisen suunnnitelman mukaisessa käytössä.

 

Hyvinvointialue, aluehallitus 6.2.2024, 26 §:

Käskynkän yläkerrassa on 34 asukaspaikkaa ja alakerrassa on kahdeksan asuntoa. Kaikki  Käskynkän remontoidut huoneet ovat erikokoisia yläkerran huoneet ovat 24,6-30,2m2 ja  alakerran huoneet 31-42,3m2. Käskynkän alakerran huoneisiin olisi mahdollista sijoittaa  tilapäisesti asukkaiden suostumuksella kaksi henkilöä samaan asuntoon, jolloin paikkoja olisi  käytössä yhteensä 16. Näin ollen Käskynkässä olisi yhteensä 50 asukaspaikkaa. Käskynkän ja  Saaren yhteenlaskettu asukasmäärä on tällä hetkellä 54 asukasta. Keskimääräisen  asukasvaihtuvuuden perusteella pystytään kaikille nykyisen Saaren palvelutalossa asuville  tarjoamaan asukaspaikka Käskynkän palvelutalosta.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Parikkalan kunta ei hae ARAlta asuntojen käyttötarkoituksen muutospäätöstä. Perusteluna on se, että muutospäätöksen hakeminen ei ole pitkän tähtäimen suunnittelua, sillä muutos olisi mahdollista vain tilapäisesti. Ikäihmisten määrä ei ole Parikkalan kunnassa vähenemässä ja silti hyvinvointialue on lakkauttamassa Saaren palvelukeskuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Mirja Sikiö oli esteellisenä (Hallintolaki 28 §  kohta 4, palvelussuhde hyvinvointialueella, työntekijänä Käskynkässä) poissa tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 15.28 - 15.49.