Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 52



 

 

Parikkalan kunnan ja Meidän IT ja talous Oy:n välisten sopimusten päivittäminen

 

Khall 25.03.2024 § 52  

30/00.04.02/2024  

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnalla on voimassa oleva sopimus Meidän IT ja talous Oy:n (Meita) kanssa ICT-, talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja koskien. Yhtiö on hankintalain 15 § mukainen sidosyksikkö, jolloin kunta voi hankkia siltä palveluja suoraan kilpailuttamatta.

 

Meitan toiminta käynnistyi 1.1.2019, jolloin yhtiölle tekivät liikkeenluovutuksen Saimaan talous ja tieto Oy, Pohjois-Karjalan tietotekniikkakeskus Oy sekä Siun Talous Oy. Yhtiön pääomistajia ovat Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä sekä Lappeenrannan, Joensuun, Mikkelin ja Imatran kaupungit. Yhteensä yhtiöllä on lähes 40 omistaja­asiakasta, mukaan lukien Parikkalan kunta.

 

Parikkalan kunnan ja Saimaan talous ja tieto (Saita) -yhtiön välillä tehtiin sopimus ICT-, talous- ja henkilöstöpalveluita koskien 1.1.2017 alkaen.

 

Vuonna 2023 Meitan kautta ostettiin palveluja kunnalle yhteensä noin 240 000 eurolla, mistä noin 95 000 euroa kului ICT­palveluihin ja noin 125 000 euroa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluihin. Tämän lisäksi kunta vuokrasi laitteita Meitalta noin 20 000 eurolla.

 

Sopimukset siirtyivät liikkeenluovutuksessa Saitalta Meitalle, eikä niitä ole sen jälkeen päivitetty, vaan voimassa ovat alkuperäiset sopimukset. Sopimusten päivitystä on valmisteltu siten, että kunnan uusi puitesopimus solmittaisiin 31.12.2025 loppuun saakka, minkä jälkeen sopimus jatkuisi toistaiseksi voimassa olevana ja 6 kk:n irtisanomisajalla, kuitenkin siten että sopimus päättyy irtisanomista seuraavan kalenterivuoden lopussa.

 

Sopimuskokonaisuus muodostuu asiakaskohtaisesta puitesopimuksesta sekä palvelusopimuksista, jotka Parikkalan osalta koskevat IT- ja järjestelmäpalveluja, taloushallinnon palveluja, henkilöstöhallinnon palveluja sekä projekti- ja asiantuntijapalveluja.

 

Liitteistä puitesopimus on julkinen, muut salassa pidettäviä.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Parikkalan kunnan ja Meidän IT ja talous Oy:n väliset sopimukset päivitetään liitteiden mukaisesti ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimukset sekä sopimaan palveluun liittyvistä yksityiskohdista Meitan yhteyshenkilöiden kanssa.

 

Päätös Hyväksyttiin.