Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 62


 

 

Talouden sopeuttamisohjelma

 

Khall 11.03.2024 § 36 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 11.12.2023 vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman. Kuluvan vuoden talousarvio on laadittu alijäämäisenä noin -1,9 M€.

 

Tarkoitus on, että Parikkala kasvaa ja kehittyy kestävällä tavalla ja kunnan tulee osaltaan varmistaa myös laadukkaat palvelut. Talouden tulee olla tasapainossa ja kestävällä pohjalla. Sopeuttamistyön kohteena on koko kuntakonserni. Tavoitteena on tunnistaa merkittäviä teemoja ja keinokokonaisuuksia, joilla voidaan vaikuttaa talouteen. Talouden sopeuttamisohjelman tavoitteeksi on asetettu, että kunnan talous on

tasapainossa taloussuunnitelmavuonna 2026.

 

Talouden sopeuttamisohjelman ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu löytää kustannussäästöjä muilla keinoin, kuin työvoiman käyttöä vähentämällä. Sopeuttamisohjelmassa tulee tarkastella kunnan toimintoja ja rakennetta ja etsiä aktiivisesti erilaisia keinoja talouden sopeuttamiseksi. Sopeuttamisohjelmassa tulee kartoittaa muun muassa tilankäytön tehostamisen tai tiloista/kiinteistöistä luopumisen mahdollisuuksia, tulojen kasvattamisen mahdollisuuksia, toiminnan uudelleen organisoinnin mahdollisuuksia sekä palvelujen tai palveluverkon supistamisen tai palvelujen ulkoistamisen mahdollisuuksia. Mikäli taloutta ei sopeuteta, niin kunnan tuloveroprosentin nostotarve olisi 3,5 prosenttiyksikköä (9,5 %:sta 12 %:iin). Tässä tosin on huomioitava se, että yksi kriisikuntakriteeri täyttyy, jos kunnan tuloveroprosentti on vähintään 1 prosenttiyksikön korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tuloveroprosentti, joka tällä hetkellä on 8,46 %.

 

Kustannusten kasvun hallinta edellyttää kykyä ja halua ideoida ja esittää ennakkoluulottomasti uusia toimintamalleja. Lähökohtana talouden sopeuttamisessa on se, että millä laajuudella palveluita tarjotaan. Parikkalan kunnassa sijaitsee kolme vahvaa ja vetovoimaista aluetta, Saaren Akonpohja, Uukuniemi-Niukkala ja Parikkalan keskusta-Särkisalmi. Saarta profiloidaan ennen kaikkea lapsiperheystävällisenä taajamana, Uukuniemi-Niukkalaa vapaa-ajanasukkaiden näkökulmasta ja Parikkalan keskusta-Särkisalmi-aluetta nimenomaan kasvukeskuksena.

 

Poliittiset ryhmät antavat oman esityksensä mahdollisistä säästö- ja sopeuttamistoimista. Tämän jälkeen viranhaltijatyönä valmisteltua ohjelmaa ja poliittisten ryhmien esityksiä käsitellään yhteisesti. Varsinaiseen sopeuttamisohjelmaan on kuntalaisilla ja henkilöstöllä mahdollisuus myös kommentoida ja antaa oman ehdotuksensa.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää kaikilta poliittisilta ryhmiltä esitykset säästö- ja sopeuttamistoimista. Esitykset toimitetaan kunnanjohtajalle 4.4.2024 mennessä ja ne esitellään ryhmien toimesta 15.4.2024 kunnanhallituksen kokouksessa. Tavoite on, että sopeuttamisohjelma on kesäkuun kunnanvaltuuston kokouksessa käsiteltävänä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Khall 15.04.2024 § 62  

257/02.00/2021  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Poliittiset ryhmät ovat laatineet omat ajatuksensa ja näkemyksensä sopeuttamisohjelmaan. Asiaa käsitellään johtoryhmässä 12.4.2024.

 

Poliittisia ryhmiä pyydetään esittelemään ajatuksensa kunnanhallituksen kokouksessa. Lisäksi sovitaan valtuustoseminaaripäivä aiheeseen liittyen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä talouden sopeuttamisohjelmavalmistelun tilanteen ja poliittisten ryhmien esitykset tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä 1: Maija Valkeapää saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa klo 14.28.

Merkintä 2: Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Paakkinen oli kokouksessa selostamassa Keskustan valtuustoryhmän sopeuttamisehdotuksia klo 14.28-14.47.

Merkintä 3: Timo Neuvonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa klo 14.35.

Merkintä 4: Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Ritva Wilska-Neuvonen oli kokouksessa selostamassa Vihreiden valtuustoryhmän sopeuttamisehdotuksia klo 14.48-15.01.

Merkintä 5: Kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15.53-16.02.