Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 66



 

 

Lausunto Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vaatimukseen hyvinvointialueen vuoden 2024 rahoituspäätöksen pohjana olevien tietojen korjaamisesta

 

Khall 15.04.2024 § 66  

44/00.04.02/2024  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Etelä-Karjalan hyvinvointialue on tehnyt oikaisuvaatimuksen valtiovarainministeriön 21.12.2023 tekemästä hyvinvointialueen vuoden 2024 rahoituspäätöksestä (VN/35020/2023).

 

Etelä-Karjalan hyvinvointialue vaatii päätöksen pohjana olevien tietojen korjaamista siten, että ne kuntien raportoimat, kuntayhtymän toiminnasta maksuosuuksien kautta syntyneet, palveluluokan 5552 (työllisyyspalvelut) kustannukset, jotka ovat siirtyneet kunnilta hyvinvointialueelle, huomioidaan päätöksessä ja palveluluokassa 2907 (työelämäosallisuutta edistävät palvelut). Oikaisuvaatimuksen mukaan kyseiset palveluluokan 2907 kustannukset, 1 980 110 € vuodelta 2021 ja 2 494 245 € vuodelta 2022, puuttuvat Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kustannuksista.

 

Hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain (617/2021) 26 a §:n ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 47 §:n mukaan valtiovarainministeriö voi itse tai hakemuksen perusteella korjata mainituissa laeissa tarkoitetuissa päätöksissä ja päätösten perusteena olevissa tiedoissa olevan laskuvirheen. Korjaaminen ei edellytä hallintolain (434/2003) 50 ja 51 §:ssä säädettyjen virheen korjaamista koskevien edellytysten täyttymistä, mutta menettelyyn sovelletaan soveltuvin osin, mitä hallintolain 8 luvussa säädetään. Siten asianosaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen virheen korjaamista, jollei se ole tarpeetonta.

 

Valtiovarainministeriö on antanut kunnille mahdollisuuden esittää huomionsa oikaisuvaatimuksessa mainittuihin vaatimuksiin ja niiden perusteisiin. Kuntaa on pyydetty esittämään huomioita esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

 

-          Ovatko hyvinvointialueen esittämät kustannukset kunnan näkemyksen mukaan liittyneet sellaisiin kuntayhtymän hoitamiin tehtäviin, jotka ovat siirtyneet hyvinvointialueelle?

-          Onko maksuosuuden kirjaukset tehty kunnassanne hyvinvointialueen oikaisuvaatimuksessa esittämällä tavalla ja euromäärillä palveluluokalle 5552? Mikäli käsityksenne eroaa hyvinvointialueen esittämästä, esittäkää selvitystä tästä, esim. palveluluokille tehdyt kirjaukset.

 

Lausunnot on pyydetty toimittamaan viimeistään 17.4.2024.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa valtiovarainministeriölle oheisen liitteen mukaisen lausunnon.

 

Päätös Hyväksyttiin.