Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 2


 

 

Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2024 - 2026

 

Yttmk 15.04.2024 § 1 

 

 

Valmistelija:

henkilöstösihteeri Anne Jänönen

puh. 040 161 5770

anne.janonen@parikkala.fi

 

Työterveyshuoltolain 3 luvun 11 §:n mukaan työnantajalla on oltava työterveyshuollosta kirjallinen toimintasuunnitelma, jon­ka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olo­suh­tei­siin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet ottaen huomioon mitä 1, 4 ja 12 §:ssä säädetään.

 

Työterveyshuollon edustajat ja kunnanjohtaja ovat todenneet tarpeelliseksi päivittää työterveyshuollon toimintasuunnitelma. Työterveyshuolto on laatinut kunnan edustajien kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta uuden toimintasuunnitelman ajalle 1.1.2024 - 31.12.2026. Toimintasuunnitelma tulee kä­si­tel­lä yhteistoimintamenettelyssä.

 

Uusi työterveyshuollon toimintasuunnitelma esitellään kokouksessa.

 

Oheismateriaali: Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 1.1.2024 - 31.12.2026

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta hyväksyy osaltaan laaditun työterveyshuollon toimintasuunnitelman.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi osaltaan laaditun työterveyshuollon toimintasuunnitelman. Asia viedään seuraavaksi henkilöstöjaoston päätettäväksi.

Uudessa toimintasuunnitelmassa ei ole määritelty sitä, keille Parikkalan kunta tarjoaa vapaaehtoiset sairaanhoitopalvelut. Henkilöstöjaostolle tullaan esittämään, että työntekijä kuuluu työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen piiriin heti palvelussuhteen alusta. Sairaanhoitopalvelut eivät ole käytettävissä yli 3 kk:n pituisen palkattoman työ-/virkavapaan aikana. Sairaanhoitopalvelut ovat kuitenkin käytettävissä palkattoman sairausloman ja kuntoutustuen aikana.

Merkintä: Työterveyshoitaja Marjo Huikko oli kutsuttuna asiantuntijana kokouksessa esittelemässä toimintasuunnitelman sisältöä.

 

 

Khjaost 22.04.2024 § 2  

41/01.04.02.00/2024  

 

Valmistelija:

henkilöstösihteeri Anne Jänönen

puh. 040 161 5770

anne.janonen@parikkala.fi

 

Liite: Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 1.1.2024 - 31.12.2026

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy ajalle 1.1.2024 - 31.12.2026 laaditun työterveyshuollon toimintasuunnitelman.

Lisäksi henkilöstöjaosto päättää, että työntekijä kuuluu työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen piiriin heti palvelussuhteen alusta. Sairaanhoitopalvelut eivät ole käytettävissä yli 3 kk:n pituisen palkattoman työ-/virkavapaan aikana. Sairaanhoitopalvelut ovat kuitenkin käytettävissä palkattoman sairausloman ja kuntoutustuen aikana.

 

Päätös Hyväksyttiin.