Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 265



 

 

Lausunto Etelä-Savon maakuntakaavaluonnoksesta ja siihen liittyvästä valmisteluaineistosta

 

Khall 18.12.2023 § 265  

159/10.02.00/2023  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää lausuntoa Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavaluonnoksesta ja siihen liittyvästä valmisteluaineistosta. Kyseisessä 4. vaihemaakuntakaavassa käsitellään teollisen mittakaavan tuulivoimaa ja sitä varten tarvittavia voimajohtoja. Kaavan suunnittelualueena koko Etelä-Savon maakunta, johon kuuluvat seuraavat kunnat: Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava.

 

Kantaverkosta ja sen kehittämisestä vastaa valtakunnallinen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oy. Merkittävin alueellinen verkkoyhtiö on Suur-Savon Sähkö -konsernin sähkönjakelu-verkosta vastaava Järvi-Suomen energia Oy, jonka toimialue käsittää kokonaan tai lä-hes kokonaan Enonkosken, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Kerimäen, Mikkelin, Mäntyharjun, Pertunmaan, Puumalan, Rantasalmen, Savonlinnan ja Sulka-

van kuntien alueet. Parikkalan Valo Oy huolehtii sähkönjakelusta Savonlinnan itä-osassa (entisen Punkaharjun kunnan alue) ja Savon Voima Verkko Oy pääosassa Pieksämäkeä. Lisäksi tuulivoima-alueen rakentaminen edellyttää tuulivoimaloiden määrän mukaan jopa satoja tai tuhansia kuljetuksia. Tuulivoimalassa on yleensä noin 10-13 erillistä osaa, jotka kuljetetaan erikoiskuljetuksina läheisistä satamista tuulivoimapuistoon ja kootaan rakennuspaikalla.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa lausuntonaan seuraavaa:

Etelä-Savon maakuntaliiton tulee huolehtia, että kantaverkkoa kehitetään ja rakennetaan itäisenkin Suomen osalta, ulottuen Parikkalaan saakka. Tämä edistää myös Etelä-Savon aluetta kokonaisuutena ja mahdollistaa kehittymisen. Lisäksi tieverkon osalta tulee kiinnittää huomiota tieverkon parantamiseen ja leventämiseen suuria erikoiskuljetuksia varten, erityisesti Parikkala-Savonlinna-väli.

 

Päätös Hyväksyttiin.