Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 18


 

 

Äänestysaluejaon muuttaminen 1.1.2025 alkaen

 

Khall 10.06.2024 § 108 

 

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden pinta-alasta tai asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.

 

Valtuuston päätöksellä muutettu äänestysaluejako on voimassa 1.1.2025 alkaen toimitettavissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä, jos valtuuston päätös on tehty ja siitä on ilmoitettu 30.8.2024 mennessä Digi ja väestötietovirastolle (DVV).

 

Äänestysalue määrittää äänestäjän vaalipäivän äänestyspaikan. Äänestysalueella ei sen sijaan ole merkitystä vuosi vuodelta lisääntyneessä ennakkoäänestyksessä, koska jokainen voi äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.

 

Parikkalan kunnan asukkaiden, äänioikeutettujen ja vaaleissa äänestävien määrät ovat vähentyneet merkittävästi viime vuosina. Etenkin pohjoisen osan äänestysalueilla voi tulla tilanne, että niillä annettuja ääniä joudutaan joka tapauksessa yhdistämään toisen äänestysalueen kanssa. Jokaisella äänestysalueella on vaalipäivänä oltava oma vaalilautakunta ja väestön ikääntyessä vaalilautakuntiin on vaikea saada riittävästi halukkaita tai kyseiseen vaativaan työhön pystyviä vaalitoimitsijoita. Monilla pienemmillä kunnilla Etelä-Karjalassakin on vain yksi äänestysalue.

 

Parikkala on alueena pitkän mallinen ja sen vuoksi on perusteltua muodostaa pohjoisen alueelle yksi äänestysalue ja eteläosaan toinen, jotta matkat äänestyspaikkaan eivät muodostu kohtuuttoman pitkiksi. Äänestysalueiden määrittely suuremmiksi kokonaisuuksi on helpointa tehdä yhdistämällä pohjoisessa Saaren ja Uukuniemen äänestysalueet ja etelässä Kangaskylän ja Särkisalmen äänestysalueet:

 

Vanha äänestysalue

Uusi äänestysalue

001 Kangaskylä

001 Kangaskylä-Särkisalmi

002 Särkisalmi

001 Kangaskylä-Särkisalmi

003 Saari

002 Saari-Uukuniemi

004 Uukuniemi

002 Saari-Uukuniemi

 

Äänestysalueiden vähentäminen pienentää myös kustannuksia. Valtio korvaa kunnille valtiollisten vaalien järjestämisestä tietyn euromäärän äänioikeutettua kuntalaista kohti ja tällä hetkellä korvaus kattaa vain noin 73 %.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se päättää äänestysaluejaon muuttamisesta siten, että 1.1.2025 alkaen Parikkalassa on kaksi äänestysaluetta: Kangaskylä-Särkisalmi ja Saari-Uukuniemi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 17.06.2024 § 18  

60/00.00.00/2024  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää äänestysaluejaon muuttamisesta siten, että 1.1.2025 alkaen Parikkalassa on kaksi äänestysaluetta: Kangaskylä-Särkisalmi ja Saari-Uukuniemi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Puheenvuoron käytti valtuutettu Jouni Kiviaho.