Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 20



 

 

Talousarvion 2024 investointiosan ja rahoituslaskelman korjaus

 

Khall 10.06.2024 § 107 

 

 

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kuntatalouden tilastoraporttia tehdessään kirjanpitäjä huomasi, että talousarvion investointiosan summariveillä on virheitä eikä lopputulos täsmää riveillä eriteltyjen kohteiden summaan.

 

Taulukon lähempi tarkastelu paljasti, että taulukkoon on lisätty rivejä, mutta alueen summan laskevaa kaavaa ei ole päivitetty. Kokonaisuutena investointiosassa on menoissa 130 000 ja tuloissa 12 000 euron ero.

 

Investointiosan virheet vaikuttavat hieman myös rahoituslaskelmaan.

 

Liitteenä korjatut investointiosa ja rahoitusosa.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy laskuvirheiden korjaukset talousarvion 2024 investointiosaan ja rahoituslaskelmaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kvalt 17.06.2024 § 20  

95/02.02.00/2023  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy laskuvirheiden korjaukset talousarvion 2024 investointiosaan ja rahoituslaskelmaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.