Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 9


# PARIKKALA_VUOSITTAINEN RAPORTTI 2023

 

 

Parikkalan kunnan hyvinvointikertomus vuodelta 2023

 

Sivltk 23.05.2024 § 49 

 

 

Valmistelija:

vt. sivistysjohtaja Auli Hyttinen

puh. 044 781 1297

auli.hyttinen@parikkala.fi

 

Parikkalan kunnan hyvinvointisuunnitelma on laadittu vuosille 2021 – 2025.

Vuosittaisessa hyvinvointikertomuksessa seurataan kuntakohtaisia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen indikaattoreita, joihin sisältyy kunnille myönnettävän hyvinvointia ja terveyttä edistävän valtionosuuden lisäosan HYTE-kertoimen indikaattorit.

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Hyttinen Auli

 

Päätösehdotus Lautakunta omalta osaltaan hyväksyy Parikkalan kunnan vuoden 2023 hyvinvointikertomuksen ja lähettää sen edelleen kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Khall 10.06.2024 § 101 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

p. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä (Kuntalaki

410/2015 1 §:n 2 mom.). Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa

on asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä tukevaa sekä edistävää toimintaa,

jota tehdään laaja-alaisessa yhteistyössä kunnan eri toimialoilla. Kunnan

oman työn lisäksi hyödynnetään laajasti muiden toimijoiden osaamista

hyvinvoinnin tuessa sekä asukkaiden omaa roolia hyvinvoinnin edellytysten hyödyntämisessä.

 

Parikkalan kunnan kuntastrategiassa on huomioitu hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet. Lisäksi valtuustolle on valtuustokausittain raportoitava ja valmisteltava hyvinvointikertomus ja -suunnitelma.

 

Hyvinvointikertomuksen vuosiraportissa tarkastellaan parikkalalaisten hyvinvointia suhteessa hyvinvointisuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin ja toiminnan painopistealueisiin. Tarkoituksena on, että toiminta jatkossa pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Parikkalassa on hyvät rakenteet ja kehittämiseen tullaan edelleen kiinnittämään huomiota.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuodelta 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä 1: Hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen oli kokouksessa selostamassa hyvinvointikertomusta klo 16.30-16.53.

Merkintä 2: Olavi Laukkanen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.44.

 

 

Kvalt 17.06.2024 § 9  

106/00.01.03/2021  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuodelta 2023.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä 1: Hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen selosti asiaa valtuustolle klo 18.25-18.40.

Merkintä 2: Puheenvuoron käyttivät Parikkalan Nuorten toimikunnan edustaja Vilma Sysiö ja valtuutettu Lassi Valkeapää.