Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 19


 

 

Vuoden 2023 arviointikertomus

 

Tarkltk 06.05.2024 § 10 

 

 

Valmistelija:

arkistosihteeri Eija Loikkanen

puh. 040 503 0773

eija.loikkanen@parikkala.fi

 

KuntaL 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunnan on tehtävä valtuustolle oma arviointinsa valtuuston tilikaudelle asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2023 arviointikertomuksen laadinnan.

 

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2023 arviointikertomuksen laadinnan. Arviointikertomuksen laadintaa jatketaan seuraavassa tarkastuslautakunnan kokouksessa 27.5.2024.

Hyväksyttiin.

 

 

Tarkltk 27.05.2024 § 14 

 

 

Valmistelija:

arkistosihteeri Eija Loikkanen

puh. 040 503 0773

eija.loikkanen@parikkala.fi

 

Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen laadinnan edellisessä kokouksessa.

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii ja allekirjoittaa lopullisen arviointikertomuksen ja antaa sen valtuuston käsittelyyn.

 

Päätös Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa seuraavassa kokouksessaan.

 

 

Tarkltk 04.06.2024 § 19  

28/00.03.01/2024  

 

Valmistelija:

arkistosihteeri Eija Loikkanen

puh 040 503 0773

eija.loikkanen@parikkala.fi

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arvioiintikertomuksen laadintaa.

 

 

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta laatii ja allekirjoittaa lopullisen arviointikertomuksen ja antaa sen valtuuston käsittelyyn.

Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kunnanvaltuusto käy arviointikertomuksesta keskustelun ja päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja velvoittaa kunnanhallituksen antamaan lausunnon valtuustolle toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta syyskuun 2024 loppuun mennessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.