Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 31


 

 

Tulevaisuusvalmennus

 

Elinvltk 25.06.2024 § 31  

75/01.03.01/2024  

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

LAB-ammattikorkeakoulu tulee pitämään Parikkalan kunnalle tulevaisuusvalmennusta teemasta Elinvoimaa maaseutukuntiin. Tilaisuus järjestetään Harjulinnassa 19.8.2024 klo 16.30 alkaen. Mukaan on kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, lautakunnat, johtoryhmä ja yrittäjäjärjestöjen ja MTK:n hallitukset. Lisäksi tilaisuuden jälkeen on Parikkalan kunnan oma tilaisuus yhteisestä tahtotilasta klo 18-19.

 

Yritysvaikutusten arviointi: tehty, vaikutus neutraali. Arviointi ei-julkisena oheismateriaalina.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää merkitä tulevaisuusvalmennuksen ajankohdan tiedokseen.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi