RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 129
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Yhteistyö Rautjärven kunnan kanssa työllisyysasioiden hoidossa
Khall 19.08.2024 § 129
129/00.01.01/2022
Valmistelija:
kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250
mervi.paakko@parikkala.fi
Tulevaan TE-uudistukseen liittyen, on alustavasti keskusteltu Rautjärven kunnan kanssa siitä, että Rautjärven työllisyysyksikön toiminta-alue kattaisi myös Parikkalan. Rautjärvellä on tällä hetkellä kunnan omat työllisyyskoordinaattori ja työpajaohjaaja. Työllisyyskoordinaattori voisi jatkossa hoitaa osan työllisyysalueen viranomaistehtäviä ja vajaakuntoisten työllistymisen tukemista.
Kuntien, työllisyysalueen ja hyvinvointialueen roolit ja ratkaisuvallat ovat vielä hieman epäselvät. Yhteistyö Rautjärven kunnan kanssa toisi Parikkalalle myös aikaa katsoa mihin suuntaan uudistus menee ja mitkä ovat tulevaisuuden tarpeet sitten jatkossa. Lakiin perustuva sosiaalisen kuntoutuksen järjestäminen olisi ainoastaan jatkossa hyvinvointialueilla ja alueet saisivat siihen myös rahoituksen. Näin ollen meidän alueella toimivan Laptuotesäätiön toiminta olisi uudistuksen jälkeen hyvinvointialueen mahdollista ostopalvelua.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Rautjärven kunnan kanssa voidaan aloittaa neuvottelut yhteisestä työllisyysasioiden toiminta-alueesta.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |