RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.05.2025/Pykälä 34
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Parikkalan kunnan hyvinvointikertomus vuodelta 2024
Sivltk 22.05.2025 § 34
106/00.01.03/2021
Valmistelija:
hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen
puh. 044 7811 933
Kuntalain mukaan kuntien tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta.
Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan vuosittain hyvinvointi- ja terveydenedistämisen mittareiden tuloksista ja kerran valtuustokaudessa laatimaan laajemman hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustolle. Hyvinvointikertomus on yhteistyössä koottu asiakirja, joka toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiatyön ja suunnittelun perustana.
Parikkalan kunnan hyvinvointisuunnitelma pohjautuu maakunnalliseen hyvinvointisuunnitelmaan jonka pääteemat valtuustokaudella 2021 – 2025 ovat
- terveelliset elämäntavat
- mielen hyvinvointi
- työllisyyden edistäminen
Parikkalan kunnan hyvinvointikertomuksessa seurataan laajasti hyvinvoinnin eri osa-alueita ja indikaattoreita ja kertomukseen sisältyy kunnille myönnettävän hyvivointia ja terveyttä edistävän valtionosuuden lisäosan HYTE-kertoimen indikaattorit. Niiden perusteella valtionosuutta on vuodelle 2025 maksettu 73 590 €.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Sivistysjohtaja Hyttinen Auli
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy Parikkalan kunnan hyvinvointikertomuksen vuodelta 2024 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös Hyväksyttiin
| Edellinen asia | Seuraava asia |