Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 130


 

 

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali

 

Khall 02.06.2025 § 130  

110/00.00.01/2024  

Valmistelija:

hallintojohtaja Mirja Tuunanen

puh. 044 781 1251

mirja.tuunanen@parikkala.fi

 

Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö.

 

Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.

 

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

 

Lautamieheksi ei käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2.1 §:n mukaan saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Kiinteistönmuodostamislain 7 §:n mukaan uskottu mies suorittaa tehtävänsä virkavastuulla. Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa ns. uskotun miehen vakuutus. Kerran annettu vakuutus on voimassa uusillakin vaalikausilla.

 

Maanmittauslaitos on lähettänyt oheismateriaalina olevan ohjeen kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinnasta. Suositus on, että valittaisiin henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tehtävää päiväsaikaan ja maasto-olosuhteissa, ja että aiemmin tehtävässä toimineita valittaisiin uudelleen.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se valitsee kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä vähintään kuusi valtuustokaudeksi 2025-2029.

 

Päätös Hyväksyttiin.