RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 110
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Parikkalan kunnan valtuutus hyvinvointialueelle hyvinvointiaseman tilamuutoksista
Khall 02.06.2025 § 110
58/10.03.02.02/2025
Valmistelija:
kunnanjohtaja Mervi Pääkkö
puh. 044 781 1250
mervi.paakko@parikkala.fi
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kanssa on laadittu vuokrasopimus hyvinvointiaseman keittiön tiloista. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Hyvinvointialue on ilmoittanut, ettei se tule jatkamaaan vuokrasopimusta 1.1.2026 jälkeen, vaan heidän tahtotilansa on siirtää jakelukeittiön toiminta rakennuksen D-osaan.
Parikkalan kunta omistaa rakennuksen ja koska on niin mittavasta muutostyöstä kyse, kunnan on valtuutettava hyvinvointialueen edustajat asioimaan rakennusvalvonnassa ja allekirjoittamaan tarvittavat asiakirjat tilamuutosten lupamenettelyä ja pääsuunnittelijana toimimista varten.
Oheismateriaalina sijaintikaavio.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valtuuttaa rakennusarkkitehti Juho Ojalan asioimaan kunnan puolesta rakennusvalvonnassa ja allekirjoittamaan tarvittavat asiakirjat luvan hakemista varten. Valtuutus koskee Parikkalan hyvinvointiaseman tilamuutosten lupamenettelyä ja pääsuunnittelijana toimimista.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |