RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 146
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Otto-oikeuden käyttäminen ja päätöksistä ilmoittaminen toimikaudella 2025-2027
Khall 16.06.2025 § 146
110/00.00.01/2024
Valmistelija:
hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Kuntalain 92 §: mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
3. kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Hallintosäännön 36 §:ssä määrätään muiden toimielimien ja niiden puheenjohtajien ja esittelijöiden osalta otto-oikeuden käyttämisestä.
Hallintosäännön 35 § mukaan:
Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallituksen lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja. Puheenjohtajan ollessa estynyt varapuheenjohtaja voi tehdä ottopäätöksen. Kunnanjohtajan ollessa esteellinen voi ottopäätöksen tehdä hallintojohtaja.
Hallintosäännön 37 §:n mukaan:
Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen ja kunnanhallituksen jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Muiden kuin harkinnanvaraisten virka- tai työvapaiden päätöksistä ei tarvitse ilmoittaa kunnanhallitukselle. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1. kunnanhallituksen sekä muiden, jotka voivat päättää asian ottamisesta kunnanhallituksen päätettäväksi, katsotaan saaneen tiedon toimielimien päätöksistä, kun ne on julkaistu kunnan kotisivuilla osoitteessa www.parikkala.fi,
2. kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle tulee lähettää tieto kunnanhallituksen alaisen viranhaltijan päätöksestä sähköpostilla neljän päivän kuluessa päätöksen allekirjoittamisesta,
3. kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle tulee ilmoittaa henkilöstöpäätöksistä ainoastaan valintapäätökset yli 6 kk kestäviin palvelussuhteisiin sekä lomautuspäätökset ja
4. toimialajohtajat velvoitetaan seuraamaan alaistensa esimiesten henkilöstöpäätöksiä ja poikkeavuustilanteissa ilmoittamaan havainnoistaan kunnanjohtajalle tai kunnanhallituksen puheenjohtajalle kunnanhallituksen otto-oikeuden käyttämistä varten.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |