RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.06.2025/Pykälä 14
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan ilmoitusasiat
Hvsltk 18.06.2025 § 14
Opetushallitus
Muut ilmoitettavat asiat
Sopimus ”Kiusaamisen ja väkivallan ehkäisyyn ja niihin puuttumiseen perusopetuksessa” valtionavustuksen (49/6882/2024) edelleen siirtämisestä yhteistyökumppaneille.
(Etelä-Karjalan malli EHKIVÄ)
ESAVI/14142/2025, Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move!-kehittämisavustukset (Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää toiminnalle valtionavustusta)
5 000,00 euroa. Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.
ESAVI/12616/2025, Koulunuorisotyön kehittäminen (Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt myöntää toiminnalle valtionavustusta
40 000,00 euroa. Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.)
Esiopetuksen toimintakertomus 2024-2025
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen.
Päätös Merkittiin tiedoksi ja sovittiin seuraava kokous 27.8.2025 Kirjolan koululle klo 16:00
| Edellinen asia | Seuraava asia |