Dynasty tietopalvelu Haku RSS Parikkalan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 18


# PARIKKALA - VUOSITTAINEN RAPORTTI 2024_svltk

 

 

Parikkalan kunnan hyvinvointikertomus vuodelta 2024

 

Sivltk 22.05.2025 § 34 

 

 

Valmistelija:

hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen

puh. 044 7811 933

sirpa.ronkkonen@parikkala.fi

 

 

Kuntalain mukaan kuntien tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta.

 

Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan vuosittain hyvinvointi- ja terveydenedistämisen mittareiden tuloksista ja kerran valtuustokaudessa laatimaan laajemman hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valtuustolle. Hyvinvointikertomus on yhteistyössä koottu asiakirja, joka toimii ennen kaikkea johtamisen työvälineenä, poliittisen päätöksenteon tukena sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiatyön ja suunnittelun perustana.

 

Parikkalan kunnan hyvinvointisuunnitelma pohjautuu maakunnalliseen hyvinvointisuunnitelmaan jonka pääteemat valtuustokaudella 2021 – 2025 ovat

  • terveelliset elämäntavat
  • mielen hyvinvointi
  • työllisyyden edistäminen

 

Parikkalan kunnan hyvinvointikertomuksessa seurataan laajasti hyvinvoinnin eri osa-alueita ja indikaattoreita ja kertomukseen sisältyy kunnille myönnettävän hyvivointia ja terveyttä edistävän valtionosuuden lisäosan HYTE-kertoimen indikaattorit. Niiden perusteella valtionosuutta on vuodelle 2025 maksettu 73 590 €.

 

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja Hyttinen Auli

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy Parikkalan kunnan hyvinvointikertomuksen vuodelta 2024 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Khall 02.06.2025 § 109 

 

 

Valmistelija:

kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

puh. 044 781 1250

mervi.paakko@parikkala.fi

 

Kunnalla on lakisääteinen velvoite edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Valtuustolle tulee raportoida vuosittain asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niihin vaikuttavaista tekijöistä. Hyvinvointikertomus on katsaus kuntalaisten hyvinvoinnin tilaan ja siihen liittyviin tekijöihin. Kertomus perustuu kuntakohtaisesti valittuihin hyvinvointiosoittimiin ja arviointimateriaaleihin ja sillä tuotetaan seurantatietoa erilaisista jo toteutetuista toimenpiteistä sekä niiden vaikutuksista kuntalaisten hyvinvointiin.

 

Hyvinvointikertomuksen tuottaman tiedon pohjalta laaditaan hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma, jossa asetetaan tuleville vuosille hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen painopisteitä, tavoitteita ja toimenpiteitä. Seuraava laaja hyvinvointisuunnitelma laaditaan valtuustokaudelle 2025-2028 syksyllä 2025.

 

Hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen tulee kokoukseen esittelemään hyvinvointikertomuksen.

 

Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen

 

Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä osaltaan hyvinvointikertomuksen vuodelta 2024 ja esittää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä: Hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen selosti asiaa kunnanhallitukselle ennen päätöksentekoa klo 14.28-14.50.

 

 

Kvalt 09.06.2025 § 18  

106/00.01.03/2021  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuodelta 2024.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkintä 1: hyvinvointikoordinaattori Sirpa Rönkkönen selosti asiaa valtuustolle ennen päätöksentekoa klo 18.08-18.24.

Merkintä 2: puheenjohtajana toimi Markku Uimonen.

Merkintä 3: puheenvuoron käytti valtuutettu Timo Karhu.