RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 21
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanvaltuuston kokouskutsut valtuustokaudella 2025-2029
Khall 02.06.2025 § 115
Valmistelija:
hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Kuntalain (410/2015) 94 §:n 1 momentin mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.
Kuntalain 94 §:n 3 momentin mukaan valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja, ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat.
Kuntalain 94 §:n 4 momentin mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä.
Hallintosäännön 93 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa kokouksesta on tiedotettava kunnan verkkosivulla.
Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Hallintosäännön 94 §:n mukaan esityslista lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Esityslista toimitetaan varavaltuutetuille tarvittaessa.
Hallintosäännön 95 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaalit voidaan lähettää sähköisesti. Hallintojohtaja vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuuston kokouskutsu ja esityslista toimitetaan edellä esitetyn mukaisesti noudattaen kuntalain ja hallintosäännön määräyksiä.
Päätös Hyväksyttiin.
Kvalt 09.06.2025 § 21
110/00.00.01/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuuston kokouskutsu ja esityslista toimitetaan edellä esitetyn mukaisesti noudattaen kuntalain ja hallintosäännön määräyksiä.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkintä 1: puheenjohtajana toimi Markku Uimonen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |