RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.parikkala.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 22
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanvaltuuston puheenjohtajiston vaali
Khall 02.06.2025 § 116
Valmistelija:
hallintojohtaja Mirja Tuunanen
puh. 044 781 1251
mirja.tuunanen@parikkala.fi
Kuntalain (410/2015) 18 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.
Hallintosäännön 88 §:n mukaan puheenjohtajisto valitaan kahden vuoden toimikaudeksi. Valtuustossa on kaksi varapuheenjohtajaa.
Yritysvaikutusten arviointi: ei tarpeen.
Esittelijä: Kunnanjohtaja Pääkkö Mervi
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se valitsee kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa toimikaudeksi 2025–2027.
Päätös Hyväksyttiin.
Kvalt 09.06.2025 § 22
110/00.00.01/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se valitsee kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa toimikaudeksi 2025–2027.
Päätös Kunnanvaltuuston puheenjohtajisto valittiin seuraavasti:
Puheenjohtaja Sami V. A. Sinkkonen
1. varapuheenjohtaja Matti Laukkanen
2. varapuheenjohtaja Ulla Kujanpää
Merkintä 1: puheenjohtajana toimi Markku Uimonen.
Merkintä 2: tämän asian käsittelyn jälkeen kokouksen puheenjohtajana toimi uusi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sami V. A. Sinkkonen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |